Kain Tapper

Taidetta arjen keskellä

Ortonin monipuolinen taidetarjonta on saanut hienon lisän akateemikko Kain Tapperin tuotannosta, kun sairaalan tiloihin sijoitettiin viitisenkymmentä hänen teostaan – sekä piirustuksia että veistoksia. Suurin niistä, Tuuli-reliefi, on sijoitettu näkyvälle paikalle sairaalan poliklinikalle.

Galleria Orton on jo kehittynyt kaupungin taidepiirin kokoontumispaikaksi, vähintäänkin kerran kuussa avajaisten aikaan. Veistospuistokin, jonne moni johtava kuvanveistäjä on deponoinut teoksiaan, on karttunut hiljalleen merkittäväksi nykykuvanveiston ulkogalleriaksi.

Sairaalan sisätiloissakin on toki aiemminkin ollut taidetta seinillä, mutta nyt siellä on tapahtunut jotain ainutlaatuista.

SUOMALAISTA SIELUNMAISEMAA

Rakastetun modernistiveistäjämme, akateemikko Kain Tapperin (1930–2004) tuotanto on aina ollut jotenkin erityisesti suomalaista sielunmaisemaa luotaavaa, vaikka siinä on näkynyt myös kansainvälisiä ja historiallisia vaikutteita aina muinaisten etruskien kulttuuria myöden.

Saarijärveläissyntyisessä taitelijassa maalaisjärki ja käytännöllisyys yhdistyivät taiteilijan äärimmilleen vietyyn herkkyyteen uskomattoman hienosti: suoruus ja rehellisyys ja tunteen voima tekivät hänen vähäeleisestä tuotannostaan plastista runoutta. Varsin abstraktinakin Tapper pystyi puhuttelemaan miltei ketä tahansa, ihmisistä tavallisintakin. Tapper tiesi, että erityisiä me kaikki olemme.

Ei ole siis mikään ihme, että Tapper halusi tuotantonsa kuolemansa jälkeen ihmisten nähtäville. Hän ei halunnut, että veistokset lojuisivat pimeissä varastoissa, vaikka siellä niiden kosteus-, valaistus- ja puhtausolosuhteet parhaiten takaisivatkin niiden säilymisen.

”Taiteen tehtävä ei sillä tavalla toteudu”, totesi Tapper hänen leskensä Riika Vepsä-Tapperin mukaan. Niinpä Vepsä-Tapper alkoikin etsiä ratkaisua.

Keskustelut Sairaala ORTONin johtavan ylilääkärin, professori Seppo Seitsalon ja yhteyspäällikkö Sirpa Viljasen kanssa johtivatkin molempia osapuolia tyydyttäviin tuloksiin: viitisenkymmentä Tapperin teosta deponoitiin eli talletettiin sairaalaan viideksi vuodeksi. Mahdollista jatkoa tutkitaan sitten uudelleen.

Teosten valinta ja sijoittelu suunniteltiin sekin tarkkaan. Ripustuksessa käytettiin apuna kokenutta taidemaalari Olavi Pajulahtea, joka hänkin on esiintynyt ORTONin taiteilijana.

PITKÄ PERINNE

Yksi syy, miksi Vepsä-Tapper voi luottaa ORTONin kaltaiseen ei-museaaliseen sijoituspaikkaan, on Tapperin oma toiminta kuvanveiston pitkässä mestari–kisälli-perinteessä. Tapper itse toimi aikoinaan muun muassa Mannerheimin ratsastajapatsaasta tunnetun Aimo Tukiaisen oppipoikana ja apulaisena, ja hänellä itsellään oli aina nuoria lupaavia kuvanveistäjiä työhuoneellaan. Moni heistä on jo luonut oman menestyksekkään uransa, kuten vaikkapa Joakim Sederholm ja Tommi Toija.

Jos jotain pientä vahinkoa sattuisikin, teoksille löytyisi siis tarvittaessa asiantunteva korjaaja.

”Restaurointitöihin pyydettäisiin siis sitä kuvanveistäjää, joka oli Kainin kanssa tekemässä kyseistä veistosta. Näin itse asiassa tehtiin jo yhdelle ORTONiin siirretylle veistokselle, joka oli vähän vaurioitunut varastoinnin ja kuljetuksen aikana. Joakim Sederholm paikkasi pienen irronneen palan Tapperin alkuperäisten italialaisten pigmenttien, Oiva-tasoitteen ja puukuumaliiman kanssa”, Vepsä-Tapper kertoo.

Veistokset ovat siis vähän kuin ihmisiä, joita ORTONillakin pieteetillä ja pitkän perinteen avulla paikkaillaan.

teksti: Otso Kantokorpi, taidekriitikko

Lisää kuvia

Identtiset, 1998, puu, pronssi ja graniitti.

Identtiset, 1998, puu, pronssi ja graniitti.