Kuukauden taitelija

Markku J. Rantala

Vain yksi työ koko elämässä

29.9.20013

Markku J. Rantalan maalauksissa on väriä öljymaalilla tai akvarellilla esiin tuotuna, eipä juuri muuta. Silti harvoissa maalauksissa on niin paljon keskittynyttä vakavuutta kuin näissä. Nämä symmetrian keskelle puristuvat värit on ihan pakko ottaa tosissaan.

Vaikka tuntuisi, että pääasiassa pelkästä väristä koostuvat kuvat olisivat kaikkein yleispätevimpiä ja ikään kuin objektiivisimpia, niin merkillisen helposti niidenkin joukosta tunnistaa taiteilijan. Vaikka värit ovat kaikkien käytettävissä, Rantalan värit ovat ehkä sittenkin omanlaisiaan.

”Periaatteessahan tässä on tehnyt samaa työtä koko ikänsä”, pohtii Rantala. Tällaiseen maalaukseen hän suuntautui jo nuorena. Kuvataideakatemiaan hän ei koskaan hakenutkaan, kun Vapaan taidekoulun opetus oli juuri sitä, mitä hän haki. Hän halusi kokeilla voiko kaksiulotteisesti esittää oikean ja syvän havainnon vaikkapa väriyhdistelmästä luonnossa. Olisiko sellainen mahdollista ”niin monien, niin hirveiden auringonlasku- tai lapinmaisemien” sijasta.

Varmaan on tällaisia ihmisiä, joilla on tarkka aisti ja tunnesuhde väriin ja sitten sellaisia, kuten minä, joilla ei ole. Mutta edelliset voivat osoittaa meille jälkimmäisillekin maalauspohjan rajatulla ja tiivistetyllä alueella tien värien ihmeelliseen vuorovaikutukseen, joka toimii kaikkialla maailmassa.

Opettaessaan Rantala huomasikin, kuinka monilla opiskelijoilla alun väriarkailun jälkeen tapahtui usein todellinen harppaus värien mahdollisuuksiin, jokin aukeni. ”Moni kulkee oikeastaan koko elämänsä silmät kiinni, ei tehdä havaintoja. Ei nähdä.” harmittelee Rantala.

Vaikka värien maailman saaminen maalauksessa on sinänsäkin kuin annettu lahja on Rantalan töiden perimmäinen lahja kuitenkin toinen, isompi. Ne antavat aikaa ja paikan, sille joka sen tohtii ottaa. Rantala uskaltaa yhä väittää, että ”kauneuskin on yksi arvo”. Eikä hän kai tarkoita tässä mitään nättiä, vaan Kauneutta.

Rantala oikeastaan haluaisi pysäyttää ihmisen maalauksellaan, tarjota ihmiselle paikan ajatella, selkeän, eheän paikan, ilman päällekäyvästi jankuttavia ajattelun määrittäjiä. Tuo maalauksella pysäyttäminen on tosin mahdollista vain silloin kun ihmisellä itsellään on pysähtymiseen aikaa ja tilaa – ja vähän tahtoa. Rantala toivoo yksinkertaisesti, ”että maalaukset antaisivat ihmisille jotain muuta kuin tämä tilanne tässä maapallolla on. Että ne rauhoittaisivat. Että voisi olla hetki aikaa jonkin värin kanssa.”

Selkeän ajattelupaikan tavoittamiseksi Rantala pyrkiikin hitaasti tiivistämään maalaustaan niin että se olisi selkeä: ”Periaatteessa haen yksinkertaisuutta, harvoin yhdessä valmiissa öljyvärityössä on enemmän kuin kolme väriä, vaikka alla on kyllä kymmeniä värejä.”

Rantalan töiden katsojasta saattaa kuitenkin tuntua kuin jotenkin näkisi, tai aavistaisi, nuo alemmatkin värit, vaikka niitä ei silmä osaakaan esiin poimia.

Akvarellit taas syntyvät luonteensa mukaisesti nopeammin. ”Mutta alkukeskittyminen on hirveän tärkeää. Akvarellia on vaikea mennä korjaamaan, on tiedettävä etukäteen miten värit toimivat.” Rantala laittaakin värin suoraan putkesta ja sekoittuminen tapahtuu vasta märällä paperilla. ”Mutta silti siinä on sattuma mukana, ja on olemassa hyviä ja huonoja sattumia.” Lopullinen työ onkin valitsemista, työ on joko hyvä tai huono. Huono lentää roskiin.

Galleria Ortonissa oli esillä akvarelleja vuodelta 2000. Sen jälkeinen

vakava vammautuminen onnettomuudessa ei lannistanut Rantalaa, hän kokosi palasista elämänsä ja maalaamisensa uudelleen kokonaiseksi, ja jatkoi siitä mihin oli jäänyt. Tuloksena oli hirmuisen kaunis gallerianäyttely Helsingissä vuonna 2004.

Rantala jatkaa yhä tätä yhtä työtä, työtä ykseydeksi.

Pessi Rautio

09

Sisäinen kokemus kuin lampun puhdas valo, 2003, öljy kankaalle.

Lisää kuvia näyttelystä