Kuukauden taitelija

Melek Mazici

Yhteistyötä kuvan kanssa

28.9.2015

Turkkilaissyntyinen mutta Suomessa jo vuodesta 1981 vaikuttanut Melek Mazici (s. 1956) on palannut juurilleen. Hän valmistui Istanbulin taideakatemiasta taidemaalariksi, mutta on tullut Suomessa tunnetuksi lähinnä taidegraafikkona – ja nimenomaan taidegraafikoksi hän valmistuikin Kuvataideakatemiasta Helsingissä.

Mazici on palannut uusissa maalauksissaan taiteen juurille yleisemmälläkin tasolla. Vuosien työskentely taidegraafikkona on epäilemättä tuonut mukanaan ymmärryksen erilaista välitysmekanismeista: siitä miten toisinaan monimutkaisesti ja erilaisten teknisten prosessien myötä ajatus muuttuu kuvaksi. Oletan, että Mazicin viime vuosien maalaukset ovat osin tämän prosessin purkua ja samalla paluuta perusasioiden äärelle, ehkä tiettyä puhdistautumista: kohti valoa ja läpinäkyvyyttä sekä muodon syntyä. On kuin hän pohtisi sitä, miten kuva syntyy tai on juuri syntymäisillään, ja myös sitä, miten kuva katoaa, häviää jonnekin tuntemattomaan kaukaisuuteen. Tämä tuo hänen teoksiinsa kiehtovaa syvyyssuuntaisuutta ja sitä kautta hengittävyyttä. Maalauksen litteä kuvapinta lakkaa olemasta litteä, eikä kyse ole pelkästään jonnekin sukeltamisesta vaan valon suunnan vaihtelun myötä myös siitä, miten kuva alkaa elää tilassa, johon sen on asetettu.

Mazicia on viime vuosina kiehtonut nykyään transparenssin problematiikka. Tätä hän on tutkinut toki jo grafiikassaankin, mutta nykyisellä tekniikallaan – akryylimaalilla ja vedellä – hän saa aikaan suorempaa ja nopeampaa jälkeä ja toisaalta prosessin, jossa hän pääsee enemmän vaikuttamaan kuvaan työvaiheessa. Galleria Ortonissa nähdyissä teoksissa hän on lisännyt väriä ja sen voimaa, ja näin matka on ikään kuin alkamassa uudestaan siitä nollapisteestä, mihin Mazici sen palautti.

Mazicin kuvamaailma on aina ollut orgaaninen, ja nyt hän on itsekin päässyt orgaanisempaan yhteyteen kuvan synnyn kanssa: ”Kuva ja minä teemme yhteistyötä”, hän toteaa tekniikastaan.

Mazici käyttää taidokkaasti valoa: vastavalo, myötävalo ja sivuvalo tuovat teokseen hengittävyyden, jonka myötä sen alitajunnasta kehkeytynyt orgaaninen muoto avautuu läpikuultavan näennäisobjektin läpi. Kuten taidefilosofi Susan Langer on todennut, hyvässä teoksessa sen transparentti lumetodellisuus, sen ”lasi” on niin kirkas, että tarkastelijan huomio kiinnittyy pakosti siihen tunteeseen tai sisäisen elämän puoleen, jota teos ilmaisee. Näin katsojakin kykenee liittymään tuohon orgaaniseen prosessiin: ei ole erikseen mitään symbolia, yksittäistä merkkiä, joka osoittaisi johonkin tiettyyn suuntaan tai antaisi tulkinnallisia ohjeita ja jonka avulla katsoja siirtyisi johonkin tunteeseen tai tilaan. Taideteos on parhaimmillaan tunteen suoraa näyttämistä ja myös sen ennustamatonta synnyttämistä.

Otso Kantokorpi

cantabile-2015akryyli-kaankaalle-140-x140cm

Cantabile, 2015, akryyli kankaalle.

Lisää kuvia näyttelystä