Kuukauden taitelija

Petr Rehor

Varatien etsijä

30.3.2009

Siitä ei ole pitkäkään aika, kun Helsingin Sanomissa kirjoitettiin berliiniläisestä kirjainmuseosta, johon eräs graafinen suunnittelija oli koonnut yhteiskunnallisten ja taloudellisten muutosten kautta hylätyksi jääneitä kylttien ja valomainosten kirjaimia. Toimittaja harmitteli, kun ei Suomessa ole vastaavaa museota. Hän ei näyttänyt tietävän, että eräässä espoolaisessa ateljeetalossakin on kuitenkin tällainen kirjainten varasto, jonka sisältö on jo pitkään muuttunut eri tavoin taiteeksi.

Muun muassa SYP ja KOP ovat lakanneet olemassa, mutta Suomessa jo 1970-luvulta asti vaikuttanut tšekkiläissyntyinen kuvataiteilija Petr Rehor (s. 1949) on tallentanut niiden olemassaoloa jäljelle jääneiden kirjainten kautta. Osin varmaan siksi, että hän on aina ollut yhteiskunnallinen ja poliittinen taiteilija, jolle yhteiskunnan muutosten seuraaminen on tärkeää, mutta osin myös epäilemättä siksi, että kahden maan ja kielen kansalaisena hänen suhteensa kieleen ja kielen osatekijöihin on aina luonut ihan oman problematiikkansa.

Kun kyselen häneltä hänen tavastaan työskennellä, hän näyttää minulle luonnoskirjaansa. Silloin tajuan paremmin, mitä tuo problematiikka voi olla. Kuvallisten muistiinpanojen lisäksi hän nimittäin tekee usein sanallisia muistiinpanoja, ja niiden kieli vaihtelee iloisesti tšekin ja suomen välillä.

Rehor on tehnyt paljon teoksia, joissa kieli näyttelee tärkeää osaa teksteinä. Hän on muun muassa käsitellyt filosofisia teemoja tšekkiläisen 1600-luvun teologin ja pedagogin Jan Komenskyn tekstien kautta. Ja jälleen Rehorin problematiikkaa aktualisoituu: huomasin, että lisätietoja Komenskysta kannattaa etsiä nimellä Johan Comenius. Kielen ja fragmentaaristen identiteettien ja eri taholta tapahtuvien määrittelyiden maailma, joka Rehorille on tavallista arkea, ei ole siis mikään uusi asia. Ei ole koskaan ollut. Se on itse asiassa osa ihmisenä olemisen peruskysymyksiä, ja näin pankin valomainosten avulla operoivan taiteen voidaankin yllättäen katsoa käsittelevän ns. ikuisia kysymyksiä.

Mutta kyllä Rehor muutakin tekee kuin yhdistelee kirjaimia. Hänellä on varsin klassinen taidemaalarin koulutus, ja sekin näkyy hänen työssään. Kirjaintenkin kanssa operoidessaan hän saattaa käsitellä kirjaimista koostuvaa maalausta kuin abstraktina teoksena, jossa sommittelu ja värit elävät enemmän taiteensisäistä elämää, mutta on klassisella ihmisfiguurillakin hänelle suuri merkitys: ”Ihmisen kuvaaminen on minulle tärkeää. Saatan sen kautta löytää myös uusia asioita, joista en ennen ollut tietoinen.”

Mutta vaikka Rehor onkin filosofinen ja yhteiskunnallinen, ei hän ole unohtanut huumoriakaan. Kun ihmettelin hänen Exit-sarjaansa, jossa miltei abstrakteissa maalauksissa erottui niin monissa paikoissa tuttu poistumis- tai varareittiä kuvaava symboli, kertoi hän sen yksinkertaisen synnyn.

Tällaisia tarinoita ei oikeastaan saisi kertoa, koska kyse on hieman kuin taikurin temppujen salaisuudesta, mutta kerronpa uhallakin. Hän oli pienen poikansa kanssa Venetsian biennaalissa ja alkoi tämän avulla kuvata ja etsiä vaahtosammuttimia sekä varapoistumisteitä tuosta taiteen keskuksesta.

Otso Kantokorpi

st-8-web

Sarjasta ”Miehen vanheneminen” 2007, tussilaveeraus.

Lisää kuvia näyttelystä