Kuukauden taitelija

Päivi Sirén

Valo näyttää hitaasti tilaa

maaliskuu 2002

Taidemaalari Päivi Sirén olisi helppo luokitella abstraktiksi maalariksi. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Kiire tuottaa luokituksia, joiden avulla elämästä selviää helpommin: syötävät marjat, myrkylliset marjat, rauhoitetut marjat… esittävä taide, ei-esittävä taide, värikenttämaalaus… Abstraktista maalaustaiteesta puhutaan usein vähentämisenä, ikään kuin maalauksesta riisuttaisiin pois epäoleellinen. Mutta jospa tarkastelisimmekin tapahtuman suuntaa toisin päin? Sirénin maalauksissa tuodaan jotain esiin. Hänen maalauksensa eivät ole ei-esittäviä: niissä esitetään – tehdään näkyväksi – tiettyjä aineettomia ja abstrakteja asioita: tyhjyyttä, hiljaisuutta ja hitautta. Tähän tarvitaan vain kaksi elementtiä: valo ja väri. Maalausten valo tulee sisältäpäin, jolloin väri on maalauksen iho, kuten Sirén itse sanoo. Varjokin jää merkitsemättä, koska Sirén ei kuvaa valoilmiötä sellaisena kuin ne esittäytyvät heijastaen ja varjoja heittäen kappaleiden ja pintojen välityksellä. Maalaukset eivät ole maalauksia havainnosta, vaan niiden kohteena on itse valo. Valon kautta syntyy myös syvyysulottuvuus ja sitä kautta tila, mutta tilan ulottuvuudet eivät määrity tektonisesti, koska se on tyhjä.

Abstraktinkin työn voi nähdä kantaaottavana – se ei ole vain kuva jostain. Sirénin maalaukset ovat kommentteja äänten, tapahtumien ja sanojen ylivaltaa vastaan. Sirén haluaa pysäyttää katsojan. Kyse ei ole kuitenkaan kuvista meditaation apuvälineenä. Oleellisen ymmärtäminen vaatii pysähtymistä, hitautta, vaikeutettua vastaanottoa ja kärsimättömyyden voittamista, jolloin pikaiset luokitukset liukenevat jatkumoon – jatkumoon, jota koko elämä viime kädessä on. Puhtaita luonnontieteellisiä luokkia ei todellisuudessa ole olemassa. Useimmiten on kyse vain siitä, että luokista tehdään sopimuksia tiettyjen ulkoisten – usein vielä satunnaisten – piirteiden avulla. Juuri tällaista stereotypioita Sirénin maalaukset purkavat.

Puhdasta valoa ja puhdasta tilaa tavoittava taiteilija tavoittelee kuitenkin Graalin maljaa. Aina on tekijä, aina on katsoja ja aina on maailma heidän ympärillään. Kun katsoja lähestyy Sirénin maalauksia, huomaa hän niissä kolmannen harmaan, hennon piirustusjäljen. Piirustus on lopullinen pysäyttäjä, joka vie katsojan ajatusten partaalle. Piirustukset viittaavat olemassa olevaan tai kommentoivat sitä. Katsoja lähestyy maalauksen pintaa, mutta koska maalauksen pinnassa ei tapahdu mitään, jäljelle jää syvyys. Voi mennä sisälle. Ja kuten Sirén sanoo, vain minkä sisällä on ollut, voi muuttua merkitykselliseksi.

Otso Kantokorpi

SirenPieni1

Nimeämätön, 2002, pigmentti, matta-akryylimedium ja lyijykynä.

Lisää kuvia näyttelystä