Kuukauden taitelija

Kauko Hämäläinen

Työnsä sisäistänyt taiteilija

6.5.2013

Joistain harvoista taiteilijoista on tapana anoa, että he ovat ”taiteilijoiden taiteilijoita”, millä tarkoitetaan sitä, että he eivät ole suuren yleisöjen lemmikkejä vaan nimenomaan kollegoiden arvostamia taitureita, jotka nauttivat ammattilaisten jakamatonta kunnioitusta.

Taidemaalari Kauko Hämäläinen (1928–1986) on juuri tällainen taiteilija. Joka kerta, kun taidekeskustelu lipsahtaa vaikka Vapaaseen Taidekouluun tai sen piirissä syntyneeseen taiteilijaryhmä Ryhmä 4:ään, niin esiin tulee Kauko Hämäläinen, jota aletaan aina muistella harvinaisen hienona ja tinkimättömänä taiteilijana.

Hämäläinen ei myöskään itse hakeutunut julkisuuteen tai ollut kiinnostunut erityisestä uranhoidosta. Hän oli ahkera ja tuottelias taiteilija mutta ei osallistunut näyttelyihin ahkeruutensa edellyttämällä tavalla. Hän teki taideteoksia, ei näyttely- tai myyntiobjekteja. Hänen tuotantoaan tutkineen Maija Koskisen sanoin hän ei ”työnsä vahvasti sisäistäneenä taiteilijana tuntenut tarvetta itsensä julkituomiseen”.

Hämäläinen opiskeli Vapaassa Taidekoulussa vuodet 1954–59 ja aloitti siis vakavan taiteilijauransa suomalaisen modernismin ytimessä, Unto Pusan ja Sam Vannin oppilaana. Ja koululle uskollisena hän myös pysyi. On nimittäin korostettava myös sitä, että hänen opettajantyönsä Vapaassa Taidekoulussa vuosina 1967–86 on ollut sangen merkittävää – niin moni nykyinen taiteilija muistelee hyvällä Hämäläisen opetuksen merkityksellisyyttä omalle uralleen ja omalle tavalleen havainnoida ympäröivää maailmaa.

Vaikka Hämäläinen oli maalannut aiemmin figuuria, ihmisiä ja maisemaa, tuli hänestä nopeasti abstrakti maalari – vaikka teokset saivatkin usein alkuitunsa havainnosta, usein luonnon tarkkailusta. Hänen herkästi viritetyt valonsa, värinsä ja viivansa perustuvat siis aina taiteilijan kokemaan elämykseen. ”Se voi olla mikä tahansa näköaistiin vaikuttava arkielämän sirpale”, hän on itse todennut abstraktioidensa lähtökohdista.

Hämäläinen erakoitui jonkin verran 1970-luvulla, mutta taiteelle tämä tarkoitti lähinnä kokemuksen syventymistä. Vaikka ärsyke- ja havaintomaailma pienenisikin, pystyy osaava taiteilija löytämään asioiden ytimen varsin pienistä asioista. Esimerkiksi Unto Pusan vanhassa ateljeessa, jossa Hämäläinen työskenteli viimeiset vuotensa, pelkkä pihalle johtava portti sai hänen hiilipiirustuksissaan metafyysiset ulottuvuudet. Hämäläisen loppukauden hiilipiirustukset ja öljypastellit vievätkin meditatiivisuutensa kautta katsojan itäisiin kulttuureihin ja varsin henkiseen tapaan hahmottaa maisemaa. Juuri tuon portin kautta Hämäläinen oli itsekin sanonut lähtevänsä, kun aika koittaa.

Otso Kantokorpi

_dsc0642

Maalaus, 1985-86, akryyli ja hiili kankaalle.

Lisää kuvia näyttelystä