Kuukauden taitelija

Reino Hietanen

Tyhjän kankaan mestari

3.3.2014

Taidemaalari Reino Hietanen (s. 1932) kuuluu siihen sukupolveen, joka 1960-luvun alussa oli murtamassa suomalaisen maalaustaiteen tiukimpia modernistisia perinteitä. Uusi vapaamuotoisempi maalaus, jota informalismiksi nimitettiin, teki varsinaisen hyökyaallon Suomeen ARS 61 -näyttelyn myötä, mutta Hietanen oli tutustunut uusin tuuliin jo edellisenä vuonna Venetsian biennaalissa.

Vuonna 1961 Suomen Taideakatemian koulusta valmistunut Hietanen piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä legendaarisessa Galleria Agorassa vuonna 1963, ja seuraavana vuonna hän oli mukana maaliskuulaisten ensimmäisessä näyttelyssä Helsingin Taidehallissa. Tämä yli kymmenen taiteilijan löyhä ryhmittymä ei toiminut yhteisten tunnusten alla, mutta juuri informalismi on myöhemmässä taidehistoriassa muodostunut heidän tunnusmerkikseen.

Hietasta lienee kuitenkin turha niputtaa informalistien joukkoon. Itse asiassa kun tarkastelee hänen jo seitsemälle vuosikymmenelle – hän osallistui Nuorten näyttelyyn ensimmäistä kertaa vuonna 1958 – levittäytynyttä uraansa ja hänestä kirjoitettuja tekstejä, on aika häkellyttävä lukea niitä lukuisia tyylejä ja ismejä ja hengenheimolaisuuksia, jota hänen tuotannossaan on nähty. Informalismin lisäksi on puhuttu ekspressionismista, spontanismista ja tasismista; sukulaissieluiksi on luonnehdittu amerikkalaista abstraktia ekspressionistia Willem de Kooningia (1904–1997) ja myöhemmin aivan muulta suunnalta italialaisen metafyysisen maiseman mestaria Giorgio de Chiricoa (1888–1978).

Taiteilijalle itselleen erilaiset tyyliluonnehdinnat taitavat olla aika merkityksetön asia. Taiteilija elää omaa elämäänsä eri asioita kokeillen ja löytää joskus mahdollisesti sen omimman juttunsa – erilaisten kriisien jälkeen. Hietanenkin on kokenut omat taiteelliset kriisinsä, ja hän esimerkiksi poltti vuonna 1971 kaikki kesällä maalaamansa taulut.

Juuri jonnekin 1970-luvun alkuun asettuukin kohta, jolloin Hietanen löysi sen omimpansa. Hän oli työskennellyt Amsterdamissa aivan uudenlaisessa työhuoneen ylävalossa, muuttanut Lahteen – missä vieläkin asuu – Lahden taidekoulun johtajaksi, ja vuonna 1973 hänet valittiin Helsingin juhlaviikkojen vuoden taiteilijaksi.

Valon, avaruudellisuuden ja niukkojen asetelmien mestari jatkaa tutkimusmatkaansa aktiivisesti. Nyt Galleria Ortonissa nähtävät työt ovat tuoreita – tuoreimmat tämän vuoden alusta. Hietanen esitti vuonna 1973 klassikkoteoksensa Vaippa, ja teoksesta alkanut tyhjän kankaan arvoitus, illuusion ja toden vuorovaikutus, ei tunnu tyhjenevän. Olen kirjoittanut vuonna 2003, että ”Hietasen onnistui tehdä tyhjästä kankaasta tyhjä kangas”. Jotkut ovat nähneet Hietasen kankaissa, vaipoissa ja liinoissa viittauksia jopa sakraaliin maailmaan, mikä kertoo siitä, kuinka hyvässä taiteessa vähästä tulee aina paljon. Lainaan vielä itseäni kymmen vuoden takaa:

”Hietanen on materiaalikokeiluillaan kyennyt usein luomaan illuusion illuusiosta todellisuuden keinoin. Kokemus on ristiriitainen, yhtä aikaa vapauttava ja rajoittava. Hietasen työskentely kaksinapaisessa liikkeessä on juuri tällaisten vastakohtien ykseyttä ylittävien ristiriitojen vuoropuhelua. Syntyy uutta, mutta liikkeen kautta syntyy myös jatkuva tarve uuteen.”

Otso Kantokorpi

3

Talvipöytä, 2013, akryyli/kollaasi.

Lisää kuvia näyttelystä