Kuukauden taitelija

Matti Kujasalo

Sitä, mitä ilmenee

10.1.2005

Matti Kujasalon maalauksissa ei ole juuri värejä, ei niissä ole uhkeita siveltimenvetojakaan, esittävyyttä ja tarinaa ei ainakaan ole, piirustusta ja sommittelua perinteisessä mielessä ei myöskään niistä löydy.

Varmaankaan nämä maalaukset eivät ole perinteisempiä mahdollisia. Kujasalokin sanoo, että hänen itsensäkin oli aluksi vaikea hyväksyä sitä, että tässä on maalauksia, perinteisen koulutuksen kun oli saanut. Mutta nyt hänen itsensä mielestä on kiinnostavampaa, että pohdittaisiin mitä hänen maalauksissaan on, kuin sitä mitä niissä ei ole. Sillä eivät Kujasalon työt mitään ei-maalauksia kuitenkaan ole, vaan pikemminkin on-maalauksia: niissä ovat itse asiassa kaikki maalauksen ominaisuudet totaalisen selkeästi esillä. Kujasalon toive, tavoite ja työskentelyn punainen lanka taitaa olla siinä, että ”kaikki näkyisi selvemmin”.

Liikkeen tuntua näissä on tietysti, värien karsiminen vain korostaa sitä. Kaikki kuvassa näkyvä on viivaa, vaikka viivat ja viivakimput olisivatkin näin paksuja. Helppo on myös ymmärtää, että näissä on taustalla järjestelmä, vaikka Kujasaloa hieman huvittaa ajatus, että nämä maalaukset rakentuisivat korkean matematiikan salaisuuksille. Kyllä ne hänen mielestään ”paremminkin kansakoulun laskentoon liittyvät kuin matematiikkaan. Pitää vain laskea, että viivat mahtuu tauluun”. Kujasalon mukaan maalauksen lähtökohtana oleva järjestelmä on vain tekniikkaa, kuten vaikkapa sormi on ollut tekniikkaa muinaisen kalliomaalauksen tekijälle. ”Ihmiset luulevat ymmärtävänsä työn, jos ne ymmärtävät järjestelmän”.

Ehkä Kujasalon töitä pitää aivan yksinkertaisesti vain katso tarkasti ja pitkään, ja siten alkaa ehkä tajuta mikä niissä on jalointa. Kaikki mitä niissä on tehty, näkyy niissä, avustavista lyijykynäviivoista lähtien. Näkee, että tämä on kankaalle levitetty maalia, jolla on oma paksuutensa. Näkee, että nämä ovat lyhyitä viivan pätkiä. Näkee, että nämä tiheät viivat aiheuttavat silmissä tällaisen reaktion. Ymmärtää, että tämän tekemiseen on vaadittu juuri tällainen määrä huolellista työtä. Ymmärtää ehkä lopuksi, että näissä on vain sitä, mitä niissä ilmenee.

Aivan kuten Kujasalo omia töitään kuvailee: ”Siinä voi vain katsoa mitä tässä tapahtuu, ja katsoa tapahtuuko päässä jotakin”.

Pessi Rautio

Pyörea maal

Pyöreä maalaus, 2003, akryyli kankaalle.

 

Lisää kuvia näyttelystä