Kuukauden taitelija

Ann Sundholm

Sisäkultaista runoa

30.3.2015

Turun piirustuskoulusta vuonna 1985 valmistunut kuvataiteilija Ann Sundholm (s. 1961) on monipuolinen tekijä, jolle käy melkein mikä tahansa materiaali: löytöpuusta ja laudanpaloista aina lasiin ja metalliin. Sundholm hallitsee myös mittakaavat: pienten ja intiimien esinekoosteiden lisäksi hän on tehnyt useita mittavia julkisia teoksia, muun muassa betonista ja klinkkeristä Riemukaaren (1996) Hallilan kouluun Tampereelle sekä betonista kolme leijonaa – Oasen (2006) – Helsingin Arabianrantaan.

Sundholm kuuluu myös siihen joukkoon taiteilijoita, joka ei aina halua toimia yksin. Hän on kuulunut kahteenkin merkittävään taiteilijaryhmään, Salong 3+ sekä Vaahtopäät, ja ollut perustajajäsen yhdessä Turun merkittävimmistä gallerioista, Titanikissa.

Sundholmin työt ovat usein kuin mutaatioita: kaksi tai useampaa elementtiä kohtaa toisensa yllättävissä yhteyksissä, ja muuntuneena tuloksena on uusi olomuoto, joka on toisinaan kyllästetty lempeällä huumorilla, toisinaan kuin minimalistisella runolla.

Liettuasta mukaan poimittu laudanpätkä on kuin kala, ja varmuudeksi Sundholm lisää sille kullasta suomut. Syntyy kuva, joka on kuin Ludwig Wittgensteinin tunnettu ankka-jänis, kaksitulkintainen kuva, joka voi tulkita joko ankaksi tai jänikseksi – mutta ei tietenkään molemmiksi yhtä aikaa. Sundholmin tuotanto on kun todistusta siitä, että samaa asiaa voidaan tulkita monin erilaisin ajattelutavoin. Kyse ei ole pelkästään kuvien yhdistelmien tuottamista tulkinnoista – myös kuvat ja sanat käyvät leikkiään, kuvat ja assosiaatiot sekoittuvat toisiinsa, kuva, sana ja ajatukset muodostavat monimutkaisen vyyhden, joka ei enää ole palautettavissa alkutekijöihinsä.

Sundholmin valitsema tie on ihmiselämän rikkautta rajoittavan tiedostamattoman automaation murtaminen. Elämä muuttuu näkemisen sijaan usein pelkäksi tunnistamiseksi, josta meidät pelastaa nimenomaan taide – näyttäessään meille jotain, mitä emme voikaan välittömästi tunnistaa. Jokin jää vaivaamaan, ja tuon vaivan eteen on tehtävä nautintoa tuottavaa työtä. Venäläisen kirjallisuusteoreetikko Viktor Šklovskin mukaan: ”Taide pyrkii antamaan kokemuksen asiasta nähtynä, ei vain todettuna; taiteen keino on asioiden vieraannuttamisen ja vaikeutetun muodon keino, joka kasvattaa havaitsemisen vaikeutta ja kestoa, sillä taiteessa vastaanottoprosessi on itsetarkoituksellinen, ja sitä on jatkettava. Taidetta on kokemus asian tekemisestä – se mitä on tehty ei ole taiteessa oleellista. [Kursivoinnit Šklovskin]

Sundholm päällystää teoksensa – tai löytämänsä objektit usein, joko lyöntimetallilla tai lehtikullalla. Näin arkisillekin asioille voi antaa aivan toisenlaisen arvon, saada sen näyttämään joltain – vaikka tietäisimmekin, että ”kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa” tai muistaisimme Matteuksen evankeliumin sanat: ”Mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta.” Sundholmin teokset ovat ulkoa täynnä ulkokultaisuutta, mutta niiden sisällä oleva taiteellinen substanssi – kuvan, havainnon, sanan ja ajatuksen yhteen kietoutuma – on täyttä kultaa, vaikka se ei siltä näyttäisikään.

Otso Kantokorpi

metsa-kohtaa-jarven

Metsä kohtaa järven, 2011, puu, lyöntimetalli.

 

Lisää kuvia näyttelystä

metsa-kohtaa-jarven