Kuukauden taitelija

Salvelan kesä II

Salvelan kesä II

30.5.2011

Galleria Orton järjestää yhteistyössä Ravintola Salven kanssa 31.5. – 1.7.2010 perinteisen kesänäyttelyn Salvelan kesä – jo toista kertaa. Yhtä aikaa kevytmielisessä ja vakavassa taidenäyttelyssä esiintyy joukko eturivin taiteilijoita, jota yhdistää ystävyys, taiteilijaravintolan viimeisten mohikaanien henki ja usko taiteen hyvää tekevään voimaan. Mukana ovat Jorma Hautala, Pekka Kauhanen, Matti Kujasalo, Tapani Mikkonen, Matti Nurminen, Matti Peltokangas, Olavi Pajulahti ja Roi Vaara. Jottei verenvähyys pääsisi vahingossakaan iskemään, päätettiin joka vuosi kutsua mukaan joku henkisesti läheinen vieras. Tänä vuonna vuorossa on myös Galleria Ortonissa esiintynyt Marika Mäkelä.

Legendaarisen kuvataiteilija Juhani Harrin (1939–2003) ja rakastetun sanoittaja Vexi Salmen ympärille alkoi 1990-luvulla kehittyä Ravintola Salveen pöytäkunta, jonka myötä Salvesta tuli taiteilijaravintoloistamme se viimeisin. Kaikki yllä mainitut Salvelan taitelijat – myös viime vuonna joukostamme poistunut Ukri Merikanto (1950–2010) – ovat esiintyneet jo kymmenettä vuottaan toimivassa Sairaala Ortonin kahvilassa toimivassa Galleria Ortonissa – maailman ainoassa galleriassa, jolla on oma sairaala.

Kesänäyttelyn on kuratoinut taidekriitikko Otso Kantokorpi, joka – toisin kun viime vuonna – päätti, että eihän tässä mitään erityisiä teemoja tarvita. Hyvä taide ja taiteilijoiden välinen ystävyys luovat tarpeeksi temaattista kehikkoa, jotta katsojat voivat nauttia taiteesta ilman mitään ulkoisia paineita.

Otso Kantokorpi

salvela-ii_logo

Lisää kuvia näyttelystä