Kuukauden taitelija

Paul Osipow

Kuinka säilyttää kaikki vapaus ja selvitä siitä

2.6.2017

Onhan se aika omituista, että Paul Osipow uusimmissa maalauksissaan esittää purjoja ja päärynöitä, samppanjankorkkeja, kaaleja, alastoman miehenkin tai espressopannun. Siis tämä mies, joka on uransa aikana tunnettu pelkistetyistä, harkituista peruselementteihin tiivistetyistä abstrakteista teoksistaan, joiden miltei ylimielisen itsevarmaan eleganssiin olisi vaikea kuvitella sopivan minkään kovin maallisen esittämisen. Kuitenkin juuri muuttuvuus on ajan myötä alkanut tulla Osipowin taiteen varmimmaksi tuntomerkiksi, vaikka ei hän maalatessaan myönnä miettivänsä ”että miten pystyisi tekemään jonkin odottamattoman häränpyllyn taas”.

Silti hän kyllä vähän myöntää, että ”se hyppäys makkaroihin ja paprikoihin saattoi olla iso yllätys”.
Mutta maailma senkin hyppäyksen tarjosi, Italiasta, Grassinan taiteilijatalon vierestä löytyneen torin antimien lisäksi Osipowin uusille maalauksille saattoi antaa kimmokkeen ”vaikka detalji jostain omasta vanhasta huonosta maalauksesta”. Osipow on kuitenkin vankasti sitä mieltä, että maalauksen tehtävänä ei ole jäljitellä maailmaa tai ylipäätään etsiä oikeutusta ulkopuolelta. Maalauksella ei oikeastaan tehtävää olekaan. Kaikki sitoutuminen, dogmatiikka, johonkin ismiin jääminen ärsyttääkin Osipowia – semmoinen ettei maalari kunnioita välinettä jota käyttää.

Sitäkin mieltä Osipow on, että ”jos maalaa vaikkapa jotakin metsänrantaa, niin siinäkin syntyy yhdenlaista dogmatiikkaa, silloin on sidottu siihen”. Osipowin mielestä hänen oma maalauksensa on hirveän epäonnistunut myös silloin kun siitä syntyy tarina. ”Se johtaa katsojan ihan metsään, katsoja rupeaa kehittämään omiaan”. Eikä siis katso maalausta.
”Kyllä minä haluan sentään taiteilijalla säilyttää vielä vähän valtaa maalaukseensa”.

Mutta, vaikka metsänreunaa maalaava on Osipowin mukaan metsänreunan vanki, niin miksi sitten maalata niitä vihanneksia, jotka näkyivät toscanalaisella torilla. Oikeastaan osipowilaisittain on väärin ajatella myös, että niin ei saisi tehdä. Sitoutuminen abstraktioon on sekin dogmatiikkaa, sitoutumista. Osipowistakin alkoi aikanaan tuntua, että oli sen taulun reunoista nousevan neliön vanki.
Maalauksen sisällä, maalaustaiteen sisällä on kuitenkin vapaus, aivan omanlaisensa vapaus, joka ei tule helposti. Kun johonkin pyrkii, onkin jo pyrkimyksensä vanki. Siksi kai Osipow tekee niin kovin monenlaista. Loistavana apuna on kyky seikkailla taidehistoriassa, pysäyttämällä maailmassa ennen tehdyissä maalauksissa. Osipow sanoo tykkäävänsä museoista todella paljon, ja jo tunnettua on, että hän on maaninen taidekirjojen kerääjä. ”Se on vapautta mikä siellä kankaalla tapahtuu”.

Ehkä tämän maalauksellisen vapauden tavoittelemisen vaikeus on syy miksi Osipow sanoo, että hänen päässään on oikeastaan aikamoinen kaaos, kun hän maalaa. Onhan olemassa loputon määrä tapoja, loputon määrä mahdollisuuksia, loputon määrä vaikutteita joista tehdä maalaus. Osipowin mukaan ”yhden maalauksen valmistuminen on tämän yhden päänsisäisen kaaoksen selviäminen”.

Meille katsojille tästä maailman monimutkaisesta vapaudesta hetkeksi ratkenneen asian katsominen on jotenkin lohdullista. Se todistaa, että selviäminen on mahdollista, ainakin hetkeksi. Maalaus jää todisteeksi ohimenevästä hetkestä.
Pessi Rautio

päärynä sin

Päärynä + sininen, 2001, öljy kankaalle.

Lisää kuvia