Kuukauden taitelija

Timo Heino

Rikka katsojan silmässä

3.9.2007

Timo Heino (s. 1962) on ihminen, joka ajattelee perin pohjin. Taiteessaan häntä kiinnostaa materian historia – se, että kaikki aine tulee jostakin, kaikki on kytköksissä aineen kiertokulkuun, ja sen kautta oikeastaan lopulta ihan kaikkeen muuhun.

Materia, aine, josta taideteos tehdään, saa Heinon mukaan turhan usein symboloida jotakin muuta kuin itseään. Näin vaikkapa antiikin patsaan marmori, joka symboloi samaan aikaan ikuista ja aineetonta ja joka sen vuoksi käsitetään erityisen arvokkaaksi. Materia on kuitenkin taideteoksessakin loputtomassa liikkeessä, eikä jotakin jalompaa ja ikuista henkeä. Sen pitäisi riittää. Heinolle taideteoksen tärkeä tehtävä on osoittaa se, kuinka ihmisen ajattelun kategoriat, kuten jaottelut inhimilliseen, luontoon tai kuolleeseen ainekseen ovat pohjimmiltaan abstrakteja käsitteitä.

Kuulostaa vaikealta. Mutta kun Heino kertoo esimerkiksi teoksensa Parrakas neitsyt taustoja, kaikki asiat alkavat kietoutua toisiinsa ällistyttävän yhtenäisesti.

Heino loukkasi jokin aika sitten polvensa pahasti. Polvelle tehtiin tähystysleikkaus Sairaala Ortonissa, ja siellä Heino myös kävi pitkään kuntoutuksessa. Tässä tilanteessa Heino pohti sitä, mitä hän on taiteilijana muutenkin pohtinut: Sairaala hoitaa ja huolehtii ihmisestä, pyrkii parantamaan elämää. Mutta samaan aikaan sairaala on teknologian läpitunkema paikka, ja vaikka siellä nähdäänkin tuo ihminen kuin luontona, häntä katsotaan myös objektina, esineenä.

Taiteilija Heino sai oman polvensa tähystysleikkauksesta videonauhan, jossa hänen sairaan polvensa sisusta näytti kuin kauniilta merenalaiselta korallilta. Heino katsoi itseään kuvaruudulta kuin luontoa, tuota kaunista objektia. Ennen leikkausta Heinon jalka tietysti ajeltiin, ja noita ihmisen kehon äärimmäisiä osasia, karvoja, Heino käytti Parrakas neitsyt -teoksessa viivoina, jotka muodostavat taiteilijan kokovartalokuvan, kuin läpivalaisupöydällä. Taiteilija muodosti siis omakuvan omalla itsellään. Kuka nyt enää sanoo missä on objekti, ja missä taiteilijasubjekti? Taiteilija oli itse se materia, josta hän teki itseään esittävän taideteoksen.

Teos laitettiin esille kun Heino myöhemmin kutsuttiin Galleria Ortoniin, ja ne karvat, jotka sairaala ajoi pois, tulivat teokseksi sairaalan taidegalleriaan, jossa sitä saatettiin taas katsella kuten etäistä objektia.

Mutta jokin teoksessa häiritsee taiteelliseen pohdintaan tarvittavaa etäisyydenottoa, se on jollakin lailla kuitenkin liian lähellä. Mikäli Heinoa on uskominen, ”rikka on kyllä katsojan silmässä”, jos teos tuntuu likaiselta. Onko Parrakas neitsyt ihmistä, luontoa, teknologiaa, vai sittenkin pohjimmiltaan henkeä ja ilmaisua täynnä olevaa taidetta vai silkka kuollut esine tilassa? Se on näitä kaikkia samaan aikaan, tai vuoron perään riippuen katsojan itse siihen suuntaamista kategorioista.

Heinon teoksissa kaikki on yhtä, mikään ei ole erillään toisista. Ei ole olemassa pistettä, jossa hengen ja materian, elävän ja kuolleen saattaa tarkasti ja varmuudella erottaa toisistaan. Kategoriat ovat kenties hyödyllisiä, mutta kuitenkin paha virhe ihmisen ajattelussa. Siksi ihminen on onneton.

Pessi Rautio

yoportieri10

Yöportieri, 2007, sormenjäljet narikkalapulla, teräskoulut yht. 1000 kpl.

Lisää kuvia näyttelystä