Kuukauden taitelija

Pasi Eerik Karjula

”Puu on lähellä”

4.4.2011

Kuvataiteilija Pasi Karjula (s. 1964) käyttää monia tekniikoita ja materiaaleja, hänen kädessään pysyy vähän häkellyttävästikin aivan yhtälailla videokamera kuin moottorisahakin.

Tunnetuin Karjula on varmaan kuitenkin puuveistoksistaan. Hänen vähäeleiset ja myös vähäeleisesti nimetyt – kuten vaikkapa Vuori, Savu, Joki, Mäki, Voimala, Koti – teoksensa kuvaavat juuri sitä, mitä ne väittävätkin kuvaavansa.

Karjulan teosten symbolinen maailma on vahva mutta ei osoitteleva eikä sisäänpäin kääntynyt. Ei olekaan haettua lähestyä hänen teoksiaan ’arkkityypin’ käsitteen avulla. Tämä koskee yhtälailla Karjulan valitsemaa materiaalia kuin aihepiiriäkin. Puulla on jo sellaisenaan varsinkin meille suomalaisille aivan erityinen merkitys. Jo siis pelkkä materiaalin valinta puhuu veistosten arkkityyppisyyden puolesta. Niissä tiivistyy yleisesti jaettu ajatus siitä, miten menneiden sukupolvien kokemusperintö voi tiivistyä näennäiseen pieneen asiaan.

Ja sama koskee aihepiirejä. Ajatellaan vaikka taloa, joka pelkistetyilleen riisuttuna esiintyy useissa Karjulan veistoksissa. Talon tarjoama suoja, varsinkin ’kodin’ muodossa, on ihmisen keskeisimpiä perusasioita, joka on ikään kuin luonnollisesti saanut runsaasti symbolista ja kulttuurihistoriallista sisältöä. Voimme lukea vaikka Matteuksen evankeliumista Jeesuksen sanat miehestä, joka rakentaa kalliolle ja miehestä joka rakentaa hiekalle, ja miettiä taloa kuvaamassa ihmisen elämää ja rakentamisprosessia kuvaamassa sitä, mitä ihminen toimillaan saa aikaan. Mutta aivan yhtä hyvin voimme palata lapsuuteemme – kuka Grimmin satuihin, kuka Aku Ankkaan – ja miettiä isoa pahaa sutta, joka uhkaa seinien ulkopuolelle: ”Tule ulos, tai minä puhkun ja puhallan…”

Tai sitten voimme heittäytyä filosofisiksi ja ranskalaisen ajattelija Gaston Bachelardin tavoin todeta: ”Koska muistot entisistä asumuksista voidaan elää uudelleen uneksinnassa, menneisyyden asumukset elävät meissä katoamattomina.”

Karjula asettuu tavallaan luontevasti suomalaiseen puuveistoperinteeseen, mutta kyse on jostain enemmästä kuin tyylillisistä seikoista. Karjula itse on todennut materiaalinvalinnastaan: ”Veistän puuta, koska se on tuttu materiaali ja lähellä. Yksi juonne tulee lapsuudesta, maaseudun kulttuurihistoriasta. Puusta on ympäristössäni aina tehty jotain.”

Mietin taiteilijaa katoamattomuuden vartijana.

Otso Kantokorpi

dsc_2737

Piirustus/maalaus, 2011.

Lisää kuvia näyttelystä