Kuukauden taitelija

Timo Setälä

Ottaa vai saada valokuvia?

28.2.2005

Moni ehkä luulee, että valokuvasta näkee ensisijaisesti, miltä jokin siihen kuvattu asia näyttää.

Timo Setälän valokuvissa kyllä näkyy talo, tie tai kivi, mutta ei hän taloa, tietä tai kiveä varsinaisesti kuvaa. ”Tietty tunnelma on se, mitä oikeastaan kuvaa. Mutta silti nämä ovat aina oikeastaan myös omakuvia, minusta kun valokuvassa on aivan samanlainen kädenjälki kuin vaikkapa maalauksessa.”

Tätä täytyy kai vähän selittää. Moni meistä tosiaan tarttuu valokuvauskoneeseen vain silloin, kun jokin asia pitää ikuistaa, muistaa miltä se näyttää. Setälä taas on valokuvannut koko ikänsä, niin että hän katsoo maailmaa valokuvaamisen prosessin kautta ja hän kuvaa silloin kun tuntuu siltä, että valokuvan vain täytyy olla juuri näin. Eikä valokuvakaan synny pelkästään kohteensa edessä, joten Setälä on myös jonkin sortin perfektionisti vedostusasioissa, pimiötyöskentelyssä: ”Minusta olisi varmaan voinut tulla myös kemisti”, hän selittää kiinnostustaan liuoksiin.

Ehkä on niin, että ihmisellä on oltava jokin väline, jonka tuntee hallitsevansa, jotta hän vasta sen kautta voi hahmottaa maailmaa muunakin kuin pelkästään sellaisena miltä se näyttää.

Ja juuri sen takia kai Setälän kanssa on syytä puhua myös polkupyöräilystä. Setälä pyöräilee fanaattisesti, pitkiä reissuja retkipyörällään, vaikkapa Helsingistä Jäämerelle Pykeijan karuun kylään. Hienovaraiseksi viritetyllä kilpapyörällään hän taas ajaa keskittyäkseen pyörittämisen tekniikkaan: ”eihän polkupyörää poljeta, sitä pyöritetään.” Kun sitten ottaa jokaisen sadan kilometrin välein kuvan, tiestä jota ajaa, niin näitä kuvia katsoessaan huomaa helposti että ei maisemassa niin paljon loppujen lopuksi asioita ole, mutta silti kuvaan on tarttunut jotakin muutakin. ”Ajaessa tietä, joka on autoliikenteelle tehty, ei tunnissa yleensä tapahdu mitään. Silti siinä on koko ajan nähnyt, haistanut, tuntenut kaiken, mutta siitä ei välttämättä muista mitään. Siinä on kai tavoittanut samaa kuin silloin kun vain istuu ja tuijottaa. Tässä vain istutaan pyörän päällä.”

Siksi kai nuokin kuvat, joissa mitään ei tapahdu, ovat enemmän kuin ikuistettuja mitään tapahtumattomuuksia. Ne ovat jotenkin oleellisia. Mistä se voisi muusta johtua kuin siitä, että Setälä on kuvannut koko ikänsä, ja hän tietää, kuinka valokuva voi ilmaista hyvin tarkasti ja vahvasti jonkin vaikeasti määriteltävän tunteen, sillä tavoin kuin maalaus tai musiikki tunteen näyttää. Siksi Setälän kuvat tuskin-mistään tuntuvat suurilta, pakahduttavilta monumenteilta sille, millä tavalla maailma myös on.

Pessi Rautio

Timo Setälä, nimetön sarjasta Yövesi, valokuva ja lasi, 47 x47 cm, 2004.

Nimetön sarjasta Yövesi, 2004, valokuva ja lasi.

Lisää kuvia näyttelystä