Kuukauden taitelija

Pekka Kauhanen

Onko tyhjä enempi kuin täysi?

tammikuu 2002

Pekka Kauhanen kuuluu veistäjäpolveen, jonka myötä modernistinen perinne suomalaisessa kuvanveistossa alkoi murtua. Muotoon ja materiaaliin keskittynyt estetiikka sekä taiteilijan mytologinen rooli alkoivat heiketä. Taiteen murrokset eivät kuitenkaan koskaan ole täydellisiä katkoja, ja Kauhanenkin on saanut koulutuksensa vanhan kaavan mukaan. Taideakatemian koulussa sai tuntuman materiaaleihin, mm. Heikki Häiväojan opastuksella, ja kuvanveistolle tyypillinen mestari-kisälli suhde syntyi työskennellessä Kain Tapperin ja Aimo Tukiaisen apuna. Puheessa saattavat myös vilahtaa kolme suurta; Donatello, Michelangelo ja Rodin. Kauhanen tuli tunnetuksi ensin ekspressiivisillä torsoillaan ja sittemmin koirilla, jotka saattoivat olla jopa puoliksi leikattuja.

Taidehistorioitsija Liisa Lindgrenin mukaan silvotut koirat ulvovat eksistentiaalista angstiaan, olemassaolon ahdistusta. Elämänkokemus kuitenkin tasoittaa, ja tuskan sijaan tulikin pian kokeilunhalu sekä satiiriksikin yltävä huumori. Kauhanen siirtyi abstraktimpaan suuntaan ja uskaltautui myös ottamaan taiteessa yleensä niin vähän arvostetun dekoraation lisäelementikseen. Hänen veistoksensa – mm. Urho Kekkosen muistomerkki Kajaanissa (1990) – olivat usein kuin pronssilla ilmaan piirrettyjä viivoja.

Osa taiteilijoista löytää omimman tematiikkansa siten, että tuotanto on kuin saman aiheen syventämistä, toisille taas aihe tyhjenee ja pitää päästä uusiin suuntiin. Vaikka Kauhanen työskenteleekin sarjallisesti, vaihtaa hän aiheen muuttuessa ulkoista tyyliään usein rajusti. Viime aikoina kohteena ovat olleet tyhjät puvut, sitä enne kolkuttimet. Aiheissa on helppo nähdä myös yhteiskuntakriittistä asennetta, minkä Kauhanenkin myöntää, mutta tulkintoja hän ei halua naulata; viime kädessä katsoja ratkaisee; ”Mitä enemmän tulkintoja, sitä parempi”, Kauhanen ei julista: leppävirtalaisena maatalon poikana hän sen sijaan vaikuttaa savolaisesti. Hän haluaa, että veistokset jäävät kaihertamaan: ”Onko tyhjä enempi kuin täysi”?

Kauhasen suhde veistotapahtumaan on arkinen, mikä koskee myös materiaaleja. Hän on käsityöläinen ja tuntee materiaalinsa mutta ei mystifioi sitä. Materiaalin tunteminen on tärkeää, silloin voi kurittaa ja kyseenalaistaa, mutta oleellisempi on idea, ja materiaali valikoituu sen mukaan, mikä tuntuu sopivalta. Osaaminen on näpeissä, ja usein tekninen suoritus on nopea. Kauhanen ei etsi materiaalin sielua tai syvintä olemusta vaan tekee kokeita, ”läträä” esimerkiksi vahalla. Miettii väliin: Toimiiko tämä? Ja myös epäonnistuu. Kun kysyn erään idean syntyä, on vastaus: ”Jotenkin se vain tulla sutkahti, ei siinä sen kummempaa ole.” Sitten hän kuitenkin näyttää miehen torsoa, jota on hionut kolme kuukautta pyrkien tekemään kunniaa klassisen veistotaiteen plastisille arvoille.

Otso Kantokorpi

Orton_velj puol17

Velj’ puol, 2005-06, alumiini ja ruostumaton teräs.

 

Lisää kuvia