Kuukauden taitelija

Inkeri Makkonen

Maisema tulee sisään

5.3.2007

Inkeri Makkonen (s. 1956) on nykytaiteilijana harvinaisuus, miltei puhdas maisemamaalari. Hän tekee suureen kokoon sitä isointa mitä ihmisen näkökenttään mahtuu, maisemaa. Ja vaikka koko olisi vähän pienempikin, on Makkosen kuvissa aina jylhän, suuren katseen tuntua. Kun teosten koko tai tuntu on jykevä ja jämäkkä, niitä tekee mieli ajatella maalauksina, vaikka teknisesti ne oikeastaan olisikin tehty viivoilla  – varhemmin hiilellä ja nyt öljypastelliliiduilla. Muut värit kuin musta ja valkoinen ovat nekin vasta viimeaikaisia lisäyksiä. Makkonen ikään kuin piirtää koko maiseman pienimmänkin kohdan paperin koko laajuudelle yhtenäisellä huolella, niin että silmällä on miltei loputtomasti paikkoja vaellella. ”Kun yritän tehdä pinnoilla, siitä ei tule mitään.” Makkonen ei myöskään juuri kuvaa esineitä, objekteja sillä ”siihen ei saa tilaa. Se hyytyy siihen.”

Tilan luomisessa on kai Makkosen maalaus-piirustusten syntymisen perimmäinen syy. Mutta miksi ylipäätään maiseman tila olisi luotava uudelleen paperille?

Ensinnäkin Makkonen haluaa maalaustensa lähtökohtana aina olevan jonkin tunnistettavan paikan, maiseman, vaikka se piirtämisprosessin myötä tietysti muuttuu toiseksi, pinnan ja kuvataiteen lakien mukaiseksi tilaksi. Aluksi hänen maalauksissaan jopa ”oli aina joku selkeä maamerkki, että kelle vaan pystyi näyttämään että tämä on sieltä ja sieltä”. Makkosen maalaus siis lähtee konkreettisesta paikasta, siinä olemisesta, sen aistimisesta. ”On tärkeää että se mistä se maisema on, sekä minä itse, ovat maalauksessa läsnä.”

Sillä tavoin tuo aivan tietty maisema avaa Makkosen ”tunteille tilan olla” ja maisema sitä piirtäessä tulee Makkosen ”sisään”. Se tulee sisään kai siinä kun Makkosen käden liikkeen kautta se ilmestyy toisessa materiaalissa, paksussa hiilessä tai pastellivärissä kuvaksi. Tämä merkityksellinen sisältö tulee kuulemma Makkosen maalauksiin ”melkein ilmaiseksi sellaisista paikoista jotka on minulle kaikkein tutuimpia. Esimerkiksi Italian Grassinassa työskenteleminen oli ensialkuun kammottavaa, maisemat saattoivat siellä olla hienoja, mutta ne tuntuvat aluksi tässä suhteessa jotenkin pinnallisemmilta.”

Ja, koska Makkonen työstää maalauksiaan kauan, alkuperäinen katsomisen hetki häviää, mutta ”alkuperäinen suhde siihen tilaan säilyy koko tämän ajan. Ehkä se sitten on jonkinlaista intohimoista pyrkimystä saada aika, tietty hetki, jatkumaan taiteessa, toisessa hetkessä.” Katsojakin voi liikkua tuon Makkosen aikanaan kokeman hetken ja paikan sekä tämänhetkisen katsomisen hetken ja paikan välillä. Maalaus tai piirtäminen ovatkin tapoja jännittää olemista pitemmäksi kuin mitä sen väkivaltainen lyhyys aina on.

Pessi Rautio

hiljaisuuden oheta läpikuultavaksi 70x200

Hiljaisuuden oheta läpikuultavaksi, 2007, öljypastelli.

Lisää kuvia näyttelystä