Kuukauden taitelija

Jyrki Siukonen

Kuvan paikka

23.11.-23.12.2015

Kuvataiteilija Jyrki Siukosta ei juurikaan tarvitsisi esitellä, mutta jokunen poiminta ansioluettelosta lienee paikallaan. Siukonen on Suomen ensimmäinen kuvataiteessa tohtoroitunut tutkija: hän valmistui Kuvataideakatemian ensimmäisenä tohtorina vuonna 2001. Hän on toiminut muun muassa Taide-lehden päätoimittajana ja vuosina 2004–08 Kuvataideakatemian kuvanveiston professorina. Nykyään hän toimii sekä tutkijana että taiteilijana ja on kirjoittanut myös useita kirjoja – myös monista aihepiireistä: aina venäläisen avantgardetaiteilija Vladimir Tatlinin ihmisvoimin lentämisen unelmasta työkalujen historiaan.

Siukonen on varsin käsitteellinen taiteilija, joka viihtyy analyyttisesti ja tarkasti aiheensa parissa, mutta tämä ei poista sitä, että tunnistan hänen työssään aina myös romantikon, jolla on häkellyttävä kyky löytää ulkonaisesti mitä kuivimmasta aiheesta kaikkeen aina väistämättä liittyvän poeettisen elementin. Ja nyt en tarkoita siis ’runollista elementtiä’ vaan ’runousopillista elementtiä’. Hän siis näkee aiheessaan – tai vaikkapa satunnaisissa havainnoissaan – idun niille tavoille, säännöille ja rakenteille, joista runous parhaimmillaan voi rakentua. Sitten hän kykenee vielä tekemään niistä ikään kuin näyterunon. Melko usein hän antaa kuin nurkan takaa tulevan yllättävän neuvon: näinkin maailmaa voi ja ehkä juuri kannattaisikin tarkastella ja havainnoida saadakseen siihen mieltä voidakseen miettiä sitä, mitä mieli on.

Hänen menetelmänsä – varsinkin nyt nähtävässä mittavassa sarjassa Фoto muistuttaa – psykomaantieteellistä metodia. Vaikka Siukosella ei olekaan akateemisia arvosanoja psykomaantieteessä, on hän löytänyt tiensä sen ytimeen.

Ranskalaisen kirjailijan, elokuvaohjaajan ja filosofin Guy Debordin kehittelemä psykomaantiede tutki niitä lainalaisuuksia ja erityisistä vaikutuksia, joita tietyillä alueilla, olivat ne organisoituja tai ei, on ihmisen tunteisiin ja käyttäytymiseen. Psykomaantieteen keskeinen metodologinen käsite ’dérive’ eli jonkinlainen ”heittäytyminen” tai ”ajelehtiminen” on menetelmä, jossa heittäydytään tiedostamattomien psykomaantieteellisten reaktioiden valtaan ja kuljetaan, minne mieli tekee. Kyse on siis menetelmästä, jossa ”yksilön omat tuntemukset, oma sisäinen tutkiskelu ja oma suhde arkeen” ovat olennaisia.

Debord kuului ns. situationisteihin. Situationisteja tutkinut Marko Pyhtilä on todennut, ’dérive’ on ”leikkiä, toiminnan muoto ja keino hankkia tietoa”. Juuri tätä Siukonen tekee. Yhdistellessään leikkiä ja tutkimusta hän on aina äärimmäisen vakava mutta samalla suuri humoristi ja herkkä runoilija – yhdistelmä, joka harvalta onnistuu. Tällä yhdistelmällä hän myös kykenee lisäämään tietoamme maailmasta.

Asenteella on myös poliittinen ulottuvuutensa. Kartoittamalla ympäristöämme tavoilla, jotka rikkovat virallisia rakenteita, sekä esimerkiksi turistioppaiden konventiota, jotka ylläpitävät hierarkioita, lisäämme – kuten Pittsburghin Psykomaantieteellinen Yhdistys on manifestissaan todennut – ”spatiaalista tietoisuuttamme ja luovaa eksistenssiämme”. Tällä metodilla syntyy parasta ”sosiaalista veistotaidetta” – lainataksemme vielä yhtä auktoriteettia, kuvataiteilija Joseph Beuysia.

Jokaista Siukosen kirjaakin voi siis tarkastella veistoksena.

Otso Kantokorpi

foto-10

ΦOTO (sarja), 2015, valokuva.

Lisää kuvia näyttelystä