Kuukauden taitelija

Juha Sääski

Koulutuksen saanut ITE-taiteilija

8.1.2007

Renessanssin suuri taidehistorioitsija Giorgio Vasari aloitti taiteilijaelämäkertojen perinteen 1500-luvulla kertoen usein tarinaa taiteilijan lapsuudesta, jolloin merkit luovasta nerosta olivat jo löydettävissä – usein jonkin pienen ihmeellisen tapahtuman kautta. Taidemaalari Juha Sääsken (s. 1952) uran kulkua voi myös hahmotella täysin uskottavasti jo lapsuudesta alkaen – myöskin pienen ihmeen kautta. Sääski muistelee lapsuuttaan, jolloin hän seurasi valokuvausta harrastanutta isäänsä kuvausmatkoille Helsingin siltojen alle puliukkojen pariin ja satamatyöläisten arkeen. Ihme oli tietenkin se, kun pimiöksi muutetussa hellahuoneessa paperille syntyi kuva, jota pikkupoika alkoi jäljitellä piirtäen. ”Piirsin ensimmäisen puliukkopiirustukseni kolmivuotiaana”, muistelee Sääski.

Neroudesta ei kaiketikaan tarvitse nykyään puhua, mutta yhteiskunnallisesti kriittisen taiteilijan alku asettuu Sääsken tapauksessa luontevasti lapsuuden tapahtumiin.

Sääski on siitä harvinainen taiteilija, että hän puhuu estottomasti tärkeistä vaikuttajista ja esikuvista. Yksi tällainen on Savonlinnan taidelukion taideaineiden opettaja Ensio Onnukka, jolla on ollut Sääsken uraan varsin merkittävä vaikutus. Ja kun kyse on yhteiskunnallisesti valppaasta taiteilijasta, on taiteen sisällön lisäksi merkittävää myös opetus siitä, mitä on olla taiteilija tässä yhteiskunnassa. Onnukan neuvojen myötä illuusiot karisivat jo varhain, ja Sääski onkin suhtautunut toimiinsa sekä kriittisesti että roimalla arkirealistisella latauksella.

Sääsken uraan mahtuu niin konstruktivismia, abstraktia ilmaisua kuin figuratiivista yhteiskuntaa kommentoivaa kuvantekoa, ”sosiaalista realismia”, kuten hän itse ilmaisee erotukseksi ”sosialistisesta realismista”. Kuvantekoarsenaaliin on mahtunut myös valokuva jo 1980-luvulta alkaen – liekö sekin kaikuja lapsuuden visuaalisesta maailmasta.

Vaikutteitakin tulee monelta taholta. Sääsken puheessa vilahtelevat yhtä lailla ystävyys rankasta asenteestaan tunnetun Kalervo Palsan kanssa kuin vuodet kehitysvammalaitoksen taideterapian parissa, jolloin Sääski sain myös runsaasti vaikutteita vammaisilta kuvantekijöiltä. Kaikesta tästä syntyy soppa, joka ei aina istu suomalaisen taidemaailman sääntöjärjestelmiin. Sääski nimittääkin itseä häpeilemättä ”koulutetuksi ITE-taiteilijaksi”.

Sääski on myös parantumaton esteetikko. Hän saattaa miettiä sitä, kuinka saada jokin asia visuaalisesti kiinnostavasti näkyviin, mutta samaan hengenvetoon hän kysyy: ”Onko se relevanttia tässä ajassa, juuri nyt?” Ja seuraavana hän toteaa sen, kuinka ”vaikeaa on saada poliittista todellisuutta näkyviin”.

Eiköhän tässä ole kyse dialektiikasta? Hegelin mukaan järki ajautuu ristiriitaan yrittäessään ymmärtää todellisuuden rakennetta. Taiteilijalle ristiriita on kuitenkin useimmiten hedelmällinen käyttövoima. Apuun tulee myös antiikin sukulaislaji retoriikka, kyky ilmaista itseään ja viestiä toisille tarkoituksensa. Sääskelle se on huoli maailmasta ja kanssaihmisistä. Itse asiassa hän on aika kauhuissaan siitä, miten maa nykyään makaa. Toisinaan hän on miettinyt, että politiikkaan meno voisi olla merkittävämpää kuin taiteilu, mutta intuitio hänessä käskee toimia juuri niin kuin hän toimii.

Taiteilijalla onkin epäilemättä roolinsa. Taiteilija pystyy osoittamaan, kuinka kaikkeen sisältyy rumuus ja kauneus ja myös ne visuaaliset kielet, joilla asioita tehdään ja joilla ihmisiä manipuloidaan. Sitäkin voi kommentoida taiteen kielillä.

Otso Kantokorpi

Art competition_1

Maalarin ja veistäjän tapaaminen, 2006, suurkuvamustesuihkutuloste ja öljyväri + kollaasi.

Lisää kuvia näyttelystä