Kuukauden taitelija

Petr Rehor

Kirjaimia kuvista ja kuvia kirjaimista

marraskuu 2001

On oikeastaan vähän merkillistä kirjoittaa tai lukea tekstiä Petr Rehorin maalauksista, sillä Rehor on vähän kyynisesti sitä mieltä, että kuvia ei voi enää hahmottaa muuten kuin tekstin läpi. ”Voit kyllä sanoa, että siinä on hyvät värit tai hyvä kompositio, mutta jos haluat tuoda kuvalle merkitystä, niin pitää lukea tekstiä”.
Siksi Rehor on tehnyt johtopäätöksen: hän maalaa taulunsa täyteen tekstiä, tekee luettavia maalauksia. Mutta vaikka tuollaisen voisi olettaa olevan maalaustaiteen lopun julistusta, ei Rehor alistu siihen. Hänen töissään on kuitenkin vahvasti mukana se ”visuaalinen”, joka on tärkeä elementti, mutta kielen ulottumattomissa. Ovathan ne nyt hyvän näköisiä maalauksia!
Ei Rehor kuitenkaan mitä tahansa kirjaimia kankaalle levittele vain rakennellakseen koristeellista ja eläväistä maalauspintaa. Hän kirjoittaa otteita Ludwig Wittgensteinin (1889 – 1951) tai Jan Amos Komenskyn (1292 – 1670) filosofioista. Häntä kiinnostaa myös Vilém Flusserin ajatukset siitä, kuinka valokuvan ei-lineaarinen katsomistapa on nyt korvannut kirjoituksella kerrotun tiedon lineaarisen ajattelutavan.

Nämä filosofit eivät ole mitä tahansa filosofeja. He ovat pohtineet havaintoa ja sitä kuinka kieli voi ”kuvata” asioita. Mutta sen lisäksi he, kuten suomalainen tšekki Petr Rehor itsekin, olivat elämässään vähintään kahden kulttuurin, kahden kielen välissä. Flusser tšekin, portugalin, saksan ja englannin kielien välissä. Kun joutuu tietoisesti opettelemaan toisen kielen, luontaisesti sujuvan äidinkielen lisäksi, ja kommunikoimaan pääasiassa sillä, ei ole ihme, että juuri kielen rakenne ja olemus alkavat kiinnostaa, eikä se näytäkään enää luonnolliselta ja yksiselitteiseltä asialta.
Katsoessa Rehorin kirjoituksesta koostuvia maalauksia, huomaa heti ettei teksti ole vain silkkaa kieltä, vaikka sen voikin lukea. Rehor hieman häititsee suorinta lukemista jättämällä kirjainvälit pois. Silmä kiinnittyy tekstin sisällön lisäksi sen rakenteeseen – joka on maalaus. Kirjaimillakin on omat muotonsa ja niiden rivit muodostavat rakenteita. Kirjaimilla, ja niiden taustalla, on myös oltava väri.

Rehor muistaakin kuinka hänen opiskellessaan taidetta Prahassa kaikki teksti mitattiin ja piirrettiin käsin kirjan kirjaimelta elokuvajulisteisiin ja kirjankansiin. Näyttävää tekstiä voisi nyt tehdä paljon helpommin tietokoneella. Mutta Rehor sanoo, ettei hän usko enää väreihin tietokoneessa, ne eivät ole totta, vain käsin sekoitetut värit ovat todellista. Samalla Flusseria mukaillen: koska tietokone- tai valokuvassa maailman muutos kuvaksi tapahtuu ikään kuin maagisesti, salaa, käsin koskematta, niillä ihmisen manipulointi uskomaan erilaisia asioita ”todeksi” on myös paljon helpompaa. Käsin tehty maalaus on Rehorin mukaan ”todellista maailmaa”.

Maalauksessa tapahtunut, maalaukselle tehty on aina katsojan nähtävissä. Koska joku on nuokin kirjaimet työläästi maalannut, ne eivät voi kertoa aivan turhanaikaisia asioita. Maalaamalla kunnioitetaan maailmaa, ja ajatusta maailmasta.
Pessi Rautio

 

Teoskuvia