Kuukauden taitelija

Juhani Harri

harri 4 001

Kauneus koko kirjossaan

27.2.2009

Kuvataiteilija Juhani Harria (1939–2003) nimitetään usein romanttiseksi, toisinaan jopa nostalgiseksi.

Onpa hänen työtään kommentoitu sentimentaalisenakin. Irlantilainen runoilija William Butler Yeats kirjoitti: ”Retoriikka on muiden huiputtamista, sentimentaalisuus itsensä huiputtamista.” Hyvät tarinankertojat ovat aina tietyssä mielessä huiputtamassa itsensä sijaan meitä muita. Näin Harrikin.

Kuvataiteilija Teemu Mäki puolestaan kirjoitti sentimentaalisuudesta, että se on ”välittömien, sosiaalisesti opittujen ja stereotyyppisten tunnereaktioiden valtaan joutumista”. Tällaisten tunnereaktioiden vallassa oleva taiteilija ei kykene piilottamaan teoksiinsa viiltävää analyysia ja toisinaan esimerkiksi sarkasmia, joka ei lainkaan näytä sarkasmilta – ominaisuuksia joita Harrin taide on täynnään.

Ja enköhän juuri tätä kirjoittaessani muista, kuinka Harri kertoi tarinan siitä, kuinka ja missä hän tapasi ensimmäistä kertaa Teemu Mäen. Hän oli New Yorkissa aamukävelyllä ja törmäsi Harlemissa Mäkeen, joka oli ollut kuntoklubilla nostamassa puntteja. Harri sanoi ihailleensa tätä ”valkoista mustaa miestä”, joka itsevarmana ja mitään pelkäämättä käveli läpi Harlemin. Vasta nyt tajusin, että olisi pitänyt kysyä Harrilta sitä, mitä hän siellä teki ja että pelottiko lainkaan. Osaan jopa kuvitella sen monalisamaisen hymyn, mikä hänen kasvoilleen olisi levinnyt – olisi vastaus ollut mikä hyvänsä. Liekö sitten ollut tulossa vasta aamutuimaan joltain jazzklubilta?

Sitä ei voi kiistää, etteivätkö Harrin esinekoosteet olisi olleet kauniita. Ne ovat kauniita kuin mennyt maailma aina. Hänen materiaaliensa värimaailma on usein murrettu, hillitty, haalistunut, ajan krakeloima, ohentama tai haurastuttama, mutta kauniin surumielisyyden lisäksi esineisiin kätkeytyy kuitenkin aina enemmän. Niissä on mukana myös tuska, pelko, viha ja julmuus. Harri tavoitteli kauneutta, ja sana vilahtikin säännöllisesti hänen puheessaan, mutta hänelle kauneus ei ollut koskaan vain sievää pintaa. Hän kertoi tästä aikoinaan haastattelussa: ”Se on samaa mitä elämässä on. Minulle kaunis tarkoittaa kauneutta koko kirjossaan, myös julmuuden kauneutta…”

Juhani Harrin esinekoosteiden synty voidaan taidehistoriallisesti liittää ranskalaiseen uusrealismiin (nouveau réalisme), vuonna 1960 syntyneeseen taidesuuntaukseen. Harrille läheisiä olivat muun muassa Yves Klein, Arman ja Daniel Spoerri. Uusrealistit halusivat palata abstraktin maalaustaiteen lyyrisyydestä ”todellisuuteen”. Heille tosiolevaisten maailma oli kuin loputon kuvavarasto, josta he pystyivät ammentamaan aineksia teoksiinsa, joissa alitajunta ja arki yhdistyivät.

Harri oli uransa alusta asti varsin tietoinen taidehistoriasta ja tyylisuunnista, mutta ei tule unohtaa muitakaan vaikutteita. Hän itse muisteli: ”En saanut taide-elämästä kimmokkeita tekemiseeni, vaan lähinnä vaasalaisista osto- ja myyntiliikkeistä, joissa oli hyvin kauniita merimiesten tekemiä laivalaatikoita. Ne olivat ensimmäinen lähtökohtani.”

Ei olekaan ihme, että erilaiset luopumiset lähtemiset ja matkaamiset, tien päällä oleminen, olivat satamakaupungissa kasvaneelle Harrille tärkeä aihe.

Otso Kantokorpi

harri 1 001

Nizzasta Bombayhin, 2001.

Lisää kuvia näyttelystä