Kuukauden taitelija

Anne Koskinen

Käsin käsittäen

7.1.2013

Karunalainen kuvataiteilija Anne Koskinen (s. 1969) on harvinainen multi-instrumentalisti kuvataiteessamme. Hän kykenee yhtälailla piirtämään, maalaamaan ja veistämään virtuoosin taidolla. Ja siltikään hän ei ole taidemaailman silmissä ainakaan ensisijaisesti leimallisesti käsityöläinen vaan pikemminkin ajattelija, joka on teoksissaan pohtinut taiteen peruskysymyksiä tai toisaalta ihmiseksi tulemisen suuria probleemoita. Koskinen tuntuu samalla kysyvän sen perään, miten taideteoksesta tulee taideteos kuin sitä, miten ihmisestä tulee se, mikä hän on. Taiteen osalta häntä on kiinnostanut muun muassa originaalin ja jäljennöksen ongelma, teoksen tekijyyteen liittyvät seikat, ja myös teoksen materiaaliset ulottuvuudet: minkälaista materiaalia mihinkin teokseen on tavattu käyttää ja miten tilanne muuttuu, kun asiat tekeekin ”väärin”.

Nyt Koskinen on jättänyt alkuperäisen ja kopion ongelman osittain taakseen ja ryhtynyt työskentelemään ”omasta päästään”. Hän on myös pysytellyt arkisesti takapihallaan ja löytömateriaalin parissa, ja niinpä osa hänen veistoksistaan koostuukin materiaalista, jonka nimi on ”takapihan kivi”. Ja kuinka yhtä aikaa arkaainen ja jalon monumentaalinen voikaan olla takapihan kiveen veistetty muotokuva. Olisikohan Koskinen nyt ryhtynyt tutkimaan myös ylevän ja arkisen välistä jännitettä? Hänen kiviveistoksissaan on kaikuja arkaaisesta taiteesta vuosituhansien takaa, ja samalla ne kuitenkin kiilaavat nykytaiteen eturiviin.

Koskista on pidetty toisinaan hyvin käsitteellisenä taiteilijana, filosofisena ja vähän vaikeanakin. Tämä ajaa minut miettimään käsittämisen etymologiaa, sitä miten konkreettisista asioissa kielemme alku syntyy: käsittäminen on alun perin ”käsillä kiinni ottamista”. Ja juuri tätähän Koskinen tekee: ottaa objektin käsiinsä, muovaa sen käsin ja yhtäkkiä käsissä onkin ajatuksen apuneuvo, joka kyseenalaistaa totutun tavan katsoa ja ajatella. On kuin Koskinen tekisi työtään käsitteellisesti uudella metatasolla, joka palauttaa filosofiset probleemat niiden syntysijoille: arkeen, lähiympäristöön ja konkreettiseen elämään. Syklin kiertyessä myös taito lisääntyy, ja Koskinen ei mahda sille mitään, että hänestä myös kehkeytyy koko ajan enemmän ja enemmän käsityöläinen. Yhtäkkiä hän onkin mestarillinen kuvanveistäjä, mikä tuskin on ollut se ensimmäinen tavoite.

Otso Kantokorpi

karuna450

Karuna, 2011, pronssi.

Lisää kuvia näyttelystä