Kuukauden taitelija

Marjukka Paunila

Kaikki mukaan

1.12.2003

Mitä sanoo taiteilija, jonka maalaukset tuntuvat ennen kaikkea maalauksellisesti rikkailta, kukkeilta ja täysiltä?

”Ei ole hyvä, jos kuva on täysin valmiiksi tehty”, sanoo Marjukka Paunila, ”kuvan täytyy antaa ajatukselle vapautta ja tilaa, niin ettei se ole ahdistava.”

Ajan myötä Paunila on maalaamisessaan yhä enemmän hylännyt luonnokset. Kun pyrkii kuvaamaan tiettyä tunnetta tai tunnetilaa, on luonnos sen ja maalauksen välissä turha. ”luonnoksia jos tekee, siihen menee jo liikaa tätä suoraa tunnelmaa. Se puuttuu maalauksesta sitten.”

Abstraktiksi Paunila ei ole herennyt, vaikka Paunilan maalaus pyrkisikin pohjimmiltaan kuvaamaan tiettyä tunnetilaa. Malli on tärkeä, juuri tuon tunnetilan hahmottamiseksi tai jopa synnyttämiseksi.

Kuten esimerkiksi tehdessään muotokuvaa Paunila pyrkii seurustelemaan ja olemaan maalattavan kanssa, hän tutustuu, käydään kävelyllä, ehkä tavataan hänen tuttujaankin. Tunnetila on virinnyt ja maalaamisen voi alkaa. Suoraan. Asetelmaakin maalatessa juuri tuo maalaamista edeltävä virittyminen, asetelman kokoaminen, kun esineet kutsuvat toisiaan luokseen, rakentaa rakentuessaan myös sen nimenomaisen tunteen, joka on tarkoitus siirtää maalauspohjalle.

Mutta kummallinen ilmiö on, että Paunilan maalattua mahdollisimman suoraan tämän syntyneen tunnetilan, ei syntynyt maalaus lopulta ilmaisekaan vain Paunilan omaa tunnetta. Katsoja näkeekin siinä omansa.

Juuri sen saavuttamiseksi on tärkeää säilyttää vihjauksenomaisuus, eikä se ole helppoa. ”Avainkysymys taiteessa on, että osaa jättää avoimeksi, muuten katsoja ei pysty täydentämään sitä omilla ajatuksillaan. Sehän siinä maalaamisen prosessissa on vaikeaa, että ei sulje maalausta, mutta osaa jättää vihjeitä monipuolisesti.”

Ei Paunila siis haluakaan nostaa omaa tunnettaan malliksi muille. Hän vain käyttää maailman kohteita ja niitä kuvaamaan pyrkivää ilminäkyvää maalausprosessia synnyttämään ihmiselle mahdollisuuden tuntemiseen. Paunila pitää runsaudesta, kasaa ensin ja sitten karsii.

”Taiteen rikkaus on siinä, että ihmiset kokevat sen kukin eri lailla. On vain hienoa, jos kukin löytää sieltä jotain muuta kuin mitä taiteilija on sinne ajatellut laittavansa. Tällä tavoin taiteella voi purkaa omia kokemuksiaan, omaa sisintään.”

Paunila on vahvasti sitä mieltä, että taiteen terapeuttista merkitystä ei pidä yhtään väheksyä tai kieltää. Semmoinen kun on nykyään ollut vähän suuntauksena. Eikä tämä terapeuttinen tehtävä tarkoita pelkkää iloa ja runsautta, kaikkeuteen kuuluvat vastakohdatkin. On Paunilan töissä tyhjääkin, on rikkonaisia ja kuihtuvia kohtia. Mutta kaikki nämä kuitenkin ovat näytettyinä Paunilan maalauksissa niin, että niiden maalaamiseksi tehdyt liikkeet ja vaiheet näkyvät. Voi ymmärtää, että nämä kaikki on otettu huomioon, ja niin ehkä tulisi minunkin tehdä.

Kun kokee elämän pääasiassa runsaana ja rikkaana, kuten Paunila, niin sitähän on kuvattava. Ja kun Paunilan maalauksia katselee tarkkaan, saattaa huomata, että elämä on runsasta ja rikasta.

Eikä sellaisessa mitään pahaa ole.

Pessi Rautio

SILMANRA

Kaunein päivä, 2001, tempera/öljy.

Lisää kuvia näyttelystä