Kuukauden taitelija

Petteri Cederholm

”Ihmisen sisäinen kuva”

1.9.2014

Kuvataiteilija Petteri Cederberg (s. 1976) on valmistunut Kuvataideakatemian maalaustaiteen osastolta vuonna 2011 – opiskeltuaan sitä ennen myös Taidekoulu Maassa.

Ensitutustumiseni Cederbergin työskentelyyn tapahtui kuitenkin muun kuin maalauksen välityksellä. Näin hänen töitään ensimmäistä kertaa Tallinnan Taidehallissa Tallinnan IV piirustustriennaalissa vuonna 2012. Isoa ja aika villisti ripustettua piirustusinstallaatiota katsellessani tuumailin tuolloin, että tämä nuori taiteilijahan selvästi ajattelee piirtämällä – prosessoi tuntemuksiaan, maailmankuvaansa ja läheisiä ihmisiään – yrittäen kuitenkin tavoittaa oleellisen virityksen melko vähillä elementeillä. Hänen toisinaan vähän sarjakuvamaisemmat, toisinaan herkän utuiset piirustuksensa ovat ulkoisesta muodostaan riippumatta hyvin latautuneita, ja syykin on selvä: useimmiten kohteena on ihminen. Kyse ei kuitenkaan ole kohteen näköisyydestä tai taiteilijan näköhavainnosta. Cederberg ei pyri realistiseen kuvaukseen. Kohteena ei ole jokin tietty ohikiitävä heti hetki tietyssä paikassa. Cederberg ei siis pyri impressioihin. Kohteena ei ole kuvattavan tai kuvaavan ryöppyävän voimakas ja pidäkkeetön tunnetila. Cederberg ei siis myöskään pyri ekspressiivisyyteen. Mihin hän sitten pyrkii? Taiteilijan omin sanoin: ”Ehkä maalausteni hahmot edustavat ihmisten sisäistä kuvaa – kaikessa moninaisuudessaan. Tilastojen ja tutkimusten keskiarvoinen ihminen on ainoa kuvitteellinen otus tässä maailmassa. Kaikki tämän keskimääräisen ulkopuolella on todellista.”

Hieman paradoksaalisesti Cederberg tavoitteleekin ulkoisesti ei-niin-näköisillä piirustuksillaan nimenomaan todellisuutta. Ja onnistuu siinä hyvin. Todellisuus syntyy niistä välittyvän intensiteetin kautta. Piirustukset ovat kuin vastaansanomattomia.

Tämä intensiteetti korostuu vielä enemmän Cederbergin Galleria Ortonissa esittämissä maalauksissa. Piirrosjäljen ja sommittelun lisäksi väri tuo ihmiskuvaukseen uuden vaikeasti hallittavan ulottuvuuden. Värien vuorovaikutuksen mukanaan tuoma psykologinen elementti on viritettävä kohdalleen. Väreillä on helppo miellyttää, ja väreillä on myös helppo alleviivata kulloistakin tematiikkaa liian yksinkertaistavasti. Tähän Cederberg ei selvästikään pyri. Ilmaisu on kuitenkin vähäeleisempää kuin Cederbergin piirustuksissa. Vaikka piirrosjälki olisikin tarkkaa, vaatii maalaus tavallaan vieläkin keskittyneempää otetta: jossain siellä fantasian syövereissä piilevä monimuotoinen tunne ei saa tulla maalatuksi yli.

Tiedän, että Cederbergin kuvaamilla ihmisillä on usein esikuvansa hänen omassa henkilöhistoriassaan, mutta se, keitä nuo ihmiset ovat, on katsojalle täysin yhdentekevää. Oleellista on se, että me kaikki olemme osallisina samanlaisissa tuntemuksissa ja ihmissuhteissa ja kykenemme tunnistamaan sen intensiteetin, jolla elämää on toisinaan hyvä elää – ja kuvata, kuten Cederberg tekee.

Otso Kantokorpi

teos-9-tropiikin-tarunhohtoinen-talonmies

Tropiikin Tarunhohtoinen Talonmies, 2014, akryyli ja tussi.

Lisää kuvia näyttelystä