Kuukauden taitelija

Ilkka Väätti

Kuvakulttuurin merkitysten tihentymiä

3.4.2017

Taidemaalareita ja taidetta on tapana luokitella monien muuttujien mukaan. Ismit ovat monille tuttuja, ja Ilkka Väättiä (s. 1955) voisi varmaan uskottavasti luonnehtia konstruktivistiksi.

Yksi luokittelu-ulottuvuus on maalauksen syntyyn liittyvä: jotkut maalaavat ulkona havainnosta, toiset taas sisällä ikään kuin ”omasta päästään”, mielikuvitukseensa luottaen.

Toinen yleinen ulottuvuus on teoksen esittävyys: se voi realistisesti esittää jotain maailmassa olemassa olevaa tai sitten se ei ikään kuin esitä mitään tunnistettavaa. Tällaisia teoksia on tapana nimittää abstrakteiksi.

Väätti on aika hämmentävä taiteilija. Ensi näkemältä häntä voisi pitää abstrakteja ja konstruktivistia maalauksia maalavana taiteilija – eikä tulisi mieleenkään kuvitella häntä ulkona maailmasta löytyvien aiheiden parissa.

Mutta Väätti onkin varsinainen havainnoija. Hän tarkkailee maailman kuvakulttuureita herkeämättömällä kiinnostuksella – niin matkoillaan kuin kirjastosta kantamistaan kirjoista. Hän osaa tarkentaa silmänsä pieniin yksityiskohtiin ja löytää niistä loputtoman aarreaitan maalauksiaan varten.

Väätti ei kuitenkaan kokoa mitään mallikirjaa maailman kuvista, ei tee silkkaa etnografiaa. Hän on taiteilija, joka sulattaa vaikutteensa oman synteettisen näkemyksensä osaksi – kuten hänen kollegansa Jyrki Siukonen on osuvasti todennut: ”Jokainen teos on omassa pakopisteettömässä läsnäolossaan paljon enemmän kuin muistuma alkuperäisestä, luvatta näpistetystä fragmentista. Jokainen teos ottaa syntyessään keskipisteen paikan ja ehdottaa maailman katsomista itsestään käsin.” Väätti on kuin kuvallisella ”matkalla maailmaan keskipisteeseen”, kuten hän väitöstutkimuksensa Mundus (2012) alaotsikossa itsekin toteaa. Tuloksena on jännittäviä merkitysten tihentymiä – kaikki erilaisia, mutta jollain tavalla samanlaisia. Näennäisessä ei-sarjallisuudessaan siis varsin sarjallisia.

Vielä lisää taiteen termejä. Väätin välineen voisi myös sanoa olevan appropriaatio (haltuunotto, kulttuurinen omiminen) joka viime aikoina on taidepiireissä herättänyt pahaakin verta. Väätin tapauksessa vaaraa varastamissyytteistä tuskin on, koska hänen suhteensa maailman kuvamateriaaliin on miltei sakraalinen ja sellaisena väistämättä kunnioittava. Tässä mielessä Väättiä voi tarkastella jopa poliittisesti. Hän on tietynlainen saarnamies, joka ”uskoo yhdessäoloon ja toisten kulttuurien tuntemukseen”. Hän haluaa tuoda toivoa maailmaan, hän haluaa osoittaa tuntemattomampienkin kuvamaailmoiden kiinnostavuuden ja kauneuden. Törmäyttämällä löytämänsä kuvamaailmaan toistensa kanssa – väliin ihan sikin sokinkin –hän itse asiassa kykenee osoittamaan, miten on ihminen on pohjimmiltaan sama, aina ja kaikkialla.

Otso Kantokorpi

IMG_0032

Sahara, 2015, akryyli paperille.

Lisää kuvia näyttelystä