Kuukauden taitelija

Anu Tuominen

Huomaaminen

1.9.2008

Anu Tuominen (s. 1961) on poikkeuksellinen taiteilija: samassa persoonassa ready made-perinteen käsitetaiteilija ja käsityöläinen, kirjallinen kuvarunoilija ja täysin esittävä kuvataiteilija. Ehkäpä myös samaan aikaan uusrealisti ja konkretisti. Tuomisen esineteokset sekä esittävät jotakin että ovat pelkästään omia itsejään.

Tuominen on harvinaislaatuinen taiteilija siinäkin suhteessa, että hän myöntää huomaavansa aina välillä kuinka etuoikeutetussa ammatissa hän on: ”Joskus tulee huono omatunto siitä että vain virkkaa ja katsoo televisiota, kunnes muistaa: ai niin, minähän teen tässä töitä! Muutenkin kirpputoreilla kiertäminen ja erilaisten tavaroiden etsiminen on kuin huvihommaa, vaikka se onkin työtä. Pidän myös siitä, että ideointia ja kirjallista työtä voi tehdä vaikka kahviloissa.” Pitää vain huomata, mikä kaikki voi olla taiteellista työskentelyä.

Ehkä vain silloin, kun on saavuttanut vapaan, pakottoman tilan olla sellaisten asioiden parissa, jotka rehellisesti kiinnostavat, voi syntyä niin loputtoman tuntuisesti huomioita maailman esineiden ja asioiden yllättävästä olemuksesta kuin Tuomisella on.

Tuomisen teokset ovatkin jo oikeastaan täysin olemassa jo idea-asteella. Siitä kertoo mm. hänen kirjansa Kuvan sijamuotoja, joka on täynnä rivin–parin selostuksia, kuin muistiinpanoja tai reseptejä siitä, kuinka tehdä taideteos. Jokainen idea heräsi lukiessa henkiin, teos valmistui lukijan päähän.

Toisaalta Tuominen kyllä valmistaakin teoksia, vieläpä korostetun materiaalisella ja työteliäällä tavalla: ”Sitten kun niitä teoksia pitää ryhtyä toden teolla tekemään, se todella tuntuu työltä. On kauhea väsääminen ennen kuin saa kaikki yksityiskohdat toimimaan. Usein aluksi tuntuu, ettei uskalla aloittaa, kun se työmäärä on niin iso. Jokin harjanne siinä työskentelyssä on, että tuntuu että sinne ei uskaltaisi nousta, vaikka sieltä sitten kaikki näkyy selkeänä.”

Esineiden kerääminen on sen sijaan jatkuva prosessi, osa Tuomisen elämäntapaa. Soitin tätä juttua tehdessäni Tuomiselle Norjaan, jossa hän ajoi autoa. Keskustelu pysähtyi hetkeksi, kun hän mietti, saisiko tien laidassa olevan hylätyn kelkan vielä kyytiin. Aiemmin hän kehui löytäneensä pussillisen ruostetta. Tuominen on siis taitava huomaamaan esineitä, joita muut eivät oikeastaan huomaa.

Materiaalia siis kertyy, muuallekin kuin Tuomisen muistikirjaan, säilytystila on ongelma. ”Minulla tosin on tässä ongelma toisinpäin kuin taiteilijoilla yleensä, materiaalit vievät valtavasti tilaa, mutta valmiit teokset yleensä mahtuvat hyvin pieneen, ne kun voi purkaa osiin. Maalarilla asia on varmaan juuri päin vastoin.”

Tuomisen taide on oikeastaan varsin lähellä kokonaisen yhteiskunnan rakentumista ja työtä: pitää kerätä materiaalia, järjestää sitä, ideoida toimintaa ja valmistaa esineitä. Mutta Tuomisen taiteessa on suhteessa ”tuottavaan työhön” se lisäarvo, että siinä samalla tulee huomanneeksi kuinka asiat voikin nähdä toisin kuin on tapana, kuinka voi nähdä miten mielenkiintoista tai kaunista kaikki on. Voi tajuta että maailman, niin fyysisen kuin päänsisäisen, voi rakentaa pieniä merkityksiä täyteen. Kunhan vain huomaa niin tehdä.

Pessi Rautio

_mg_0250

Kepeästi, 2008.

Lisää kuvia näyttelystä