Kuukauden taitelija

Johanna Häiväoja

Hetkellisyyksiä ja pysyvyyksiä

2.4.2007

Kuvanveisto on perinteisesti ollut varsin miehistä puuhaa. Johanna Häiväoja (s. 1960) kuuluu siihen sukupolveen naisveistäjiä, jotka ovat olleet muuttamassa suomalaisen kuvanveiston kenttää. Heillä lienee osansa siinä, että nykyään puhutaan ”kuvanveiston laajentuneesta kentästä”, sillä juuri naiset ovat tarttuneet ennakkoluulottomasti uusiin materiaaleihin ja uusiin tapoihin esittää kolmiulotteista taidetta erilaisissa tiloissa ja yhteyksissä.

Häiväoja opiskeli alun perin Helsingin yliopistossa matematiikkaa, mutta tajusi pian, ettei halua opettajaksi. Hän meni ”piirustuslaitokselle, koska yliopistolla kerran sellainen oli”. Sittemmin hän jatkoi opintojaan Pariisin kuvataideakatemiassa (École Nationale Supérieure des Beaux-Arts), josta hän valmistui vuonna 1990. Häiväoja asuu nykyään Ranskassa, Petit-Appevillessä, mutta esiintyy myös Suomessa säännöllisesti ja on toteuttanut Suomeen myös julkisia veistoksia.

Pariisin kuvataidekatemiassa löytyi veistonopettaja Jacques Delahayen kautta uusi materiaali, paperi, jota Häiväoja työstää vieläkin, mutta rinnalle on noussut myös veistotaiteen perinteisimpiä materiaaleja. ”Jossain vaiheessa paperin hetkellisyys alkoi ärsyttää, ja ryhdyin valamaan joitain veistoksia pronssiin”, kertoo Häiväoja itse.

Häiväojan repertuaari onkin kasvanut niin laajaksi, että hänellä alkaa olla käytössään koko kuvaveiston kieli eri materiaaleineen. ”Erilaisten materiaalien käyttö johtuu uteliaisuudesta ja myös nykyaikaisten materiaalien suunnattomasta määrästä. Internetissä kuluu aika joskus tuntikausia, kun tutustuu uusiin materiaaleihin.” Häiväoja on toteuttanut lasten leikkipuistoihin veistoksia, tehnyt klassisempia muotokuvia ja mitaleita – onpa hän toteuttanut hautausmaillekin muistomerkkejä. Kaikkea tätä hän on tehnyt sekä Ranskassa että Suomessa.

Opinnotkaan eivät ole jääneet. Häiväoja on alkanut opiskella elektronista musiikkia Dieppen musiikkiopistossa. ”Muiden asioiden opiskelu kuuluu tähän ammattiin, jonka viehätys on siinä, ettei oppiminen lopu koskaan”, toteaa Häiväoja. Myös vanhoista opinnoista on ollut hyötyä: ”Matemaattisten aineiden ja tietokoneiden kanssa puuhastelu jäsentävät maailmankuvaa. Taiteentekeminenhän on kuin universumi itse, labyrintti jossa matkatessa emme tiedä alku- emmekä loppupistettä.”

Monen kuvanveistäjän tavoin Häiväoja on myös taitava piirtäjä, ja piirtäminen on myös tärkeää pelkän luonnostelemisen sijaan. Häiväojalle ”piirtäminen onkin kaiken a ja o”. ”Piirtäminen on myös ainoa tapa tehdä muistiinpanoja asioista, joista ei voi kirjoittaa.” Tuoreimmat piirustukset syntyivät kohtaamisesta tanssiryhmä LA ZAMPAN kanssa: ”Kävin piirtämässä treeneissä. Seurasi monta tuntia, joina etsittiin tasapainoa, keveyttä ja voimaa ajassa ja hetkessä. Luonnos, jälki muuttuivat tussipiirustuksiksi, liike ja tunne ikuistuivat myöhemmin materiaan työhuoneella. Katse tapasi hetken, josta liike lähtee, syntyy, kasvaa sarjaksi, tulee tanssiksi. Erehdys ja virhe saivat sijansa: täydellisyyttä ei ole. On vain hetkien jatkumo joka piirtyy muistiimme valikoidusti.” Näin piirtämisen ja kuvanveiston yhteys ja sukulaisuus tulevat esiin varsin ymmärrettävästi. ”Onko taideteos esine vai hetki aikaa?”

Otso Kantokorpi

Ecce

Ecce, 2007, alumiinipronssi ja marmori.

Lisää kuvia näyttelystä