Kuukauden taitelija

Roi Vaara

Elämä on tarpeeksi taidetta

8.8.2005

Dilemma on ongelma, johon kaksi epätyydyttävää ratkaisua. Roi Vaaran taiteilijanuran ymmärtämiseksi eräs avainteos on mielestäni hänen videolle kuvattu performanssinsa Taiteilijan dilemma (1997). Helsingin edustalla jäällä kuvattu teos sisältää maiseman keskellä ei-mitään, tienviitan jonka kahden vastakkaisen suunnan kyltissä lukee ”Art” ja ”Life” sekä henkilön, joka haahuilee kahden suunnan välillä. Parempaa omakuvaa ei Vaara olisi voinut tehdä.

Maalatenkin olisi Vaara toki voinut omakuvansa tehdä, sillä hänellä on taidekoulutusta Taideteollisen korkeakoulun yleiseltä linjalta, jolloin perinteiset tekniikat tulivat tutuiksi – hän muistelee vieläkin innolla ja vailla mitään ironiaa Max Doernerin klassista kirjaa Maaliaineet ja niiden käyttö taidemaalauksessa (1948). Matka taiteen suuntaan jatkui vielä Jyväskylän yliopistossa, jossa Vaara opiskeli taiteentutkimusta. Hän kuitenkin kyllästyi länsimaiseen perinteeseen kytkeytyvään kulttuurisidonnaiseen koulutukseen, josta puuttuivat ”yleiset totuudet” tai edes pyrkimys niihin.

Niinpä Vaara teki valintansa ja vain yksinkertaisesti ryhtyi taiteilijaksi. Taiteen tekeminen oli sen tutkimisen sijaan hänen mukaansa ”suorempi tapa olla maailmassa ja ilmaista itseään”. Lisäksi ”ihminen oli kiinnostavampi kuin ihmisten tekemät objektit” – tästä hänen taiteensa immateriaalisuus. Ratkaisua helpottivat epäilemättä ajalle ominaiset hippiaatteet ja Vaaran kiinnostus rock-musiikkiin, jossa asiat yleensä otetaan omiin käsiin ja tehdään. Henkinen koti toisenlaiselle tekemiselle löytyi jo legendaariseksi muuttuneesta Ö-ryhmästä, jossa mukana olivat muun muassa Erkki Pirtola, Harri Larjosto, Jussi Kivi ja Pekka Nevalainen. Tuolloisten aktioiden kautta löytyi eräs polku Vaaran nykyiseen performanssitaiteeseen. Toinen käännekohta oli Yoko Onon tuottama ahaa-elämys. Onon Äänikappale sopraanolle (1961) kuuluu kokonaisuudessaan:

Huuda

  • vasten tuulta
  • vasten seinää
  • vasten taivasta

 

Vaara koki Onon runon konkreettisesti toteutettavaksi, se oli hänen mukaansa ”kuin performanssipartituuri”. Oivallus oli performanssitaiteilija koulutus. Jatkokoulutus on tapahtunut ei puolilla maailmaa käytännön kautta: Vara on esimerkiksi vuodesta 1988 alkaen ollut merkittävän kansainvälisen performanssiryhmän Black market Internationalin aktiivinen jäsen.

Vaikka performanssi onkin ehkä suurelle yleisölle tavallaan se kaikkein vaikein taidemuoto, on se usein mutkattomasti lähempänä elämää kuin moni muu taide. Vaaran ideaalit ovat yhtä mutkattomia. Hänen kunnioituksensa elämää, sen monimuotoisuutta ja haastavuutta kohtaan on ehtymätön. Hän puhuu paremman elämän puolesta. Vaaran mukaan ”taide ei ole ohjelma”, mutta hänestä hyvä taide on aina poliittista. Se puolustaa hyvää elämää setä vastaan – vaatimuksia automaattisesti ja tahdottomasti. Säännöt ja automaatio paljastuvat usein parhaiten rikkomalla niitä, ja niinpä Vaaran performanssit ovatkin useimmiten institutionaalisten rakenteiden ovelaa häirintää.

Taiteen yhteydessä puhutaan usein sen ymmärtämisestä. Tässä selkeä ohje: ymmärtämällä oman tilamme ymmärrämme Vaaran taidetta.

Otso Kantokorpi

IMG_2055

Puhallus, performanssi.

Lisää kuvia näyttelystä