Kuukauden taitelija

Laura Törmikoski

Ei hävetä

27.9.2014

Taiteen representaatiomallien voidaan katsoa usein toistavan ja heijastavan vallitsevia arvoja, mutta aivan vastaavasti ne kykenevät myös tuottamaan uusia arvoja ja suuntaamaan vanhaa diskurssia uusiin uomiin. Laura Törmikoskea voisi luonnehtia feministiseksi kuvataiteilijaksi, mutta siinä on omat vaaransa – varsinkin mieskatsojan ja –lukijan suhteen, jolle naiseuden moninaisuus, myös sellaisena kuin se esittäytyy taiteissa, ei ehkä vielä ole oikein välittynyt. Naiseus ja sukupuolinen identiteetti ovat moninaisia ja alati muuttuvia asioita. Miesten pitäisi ehkä oppia juuri se, että ”niiden syvintä olemusta” ei ole olemassakaan. Useimmat naiset tämän ovat jo oppineet. Miehet voivat opiskella sitä vaikkapa Törmikosken maalausten kanssa.

Törmikosken keskeinen tematiikka käsittelee naiseksi tulemista, naisena olemista, tasa-arvoa, biseksuaalisuutta ja lesboutta. Nykyään tähän liittyy myös äitiys, sillä hän itse on kaksivuotiaan pojan äiti.

Törmikoski edustaa ”tyypillistä nykyaikaista naistaiteilijaa” – jos näin uskaltaa sanoa – monipuolisen ja hyvän koulutuksensa kautta. Hän on valmistunut sekä taiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta että filosofian maisteriksi Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen laitokselta ja on myös opiskellut ulkomailla, Belgiassa ja nyttemmin Ranskassa. Ajat muuttuvat ja feminismi muuttuu. Takavuosina naisten piti opiskella enemmän kuin miesten pärjätäkseen miesten maailmassa, mutta nykyään kyse on pikemminkin siitä, että kuvataiteilijankin maailma on laajentunut perinteisen tekniikoiden opiskelun ulkopuolelle. Mistä tahansa voi olla hyötyä, kun yrittää visuaalisesti hahmottaa ympäröivää maailmaa – filosofiasta, kirjallisuustieteestä tai sosiologiasta.

Toisinaan taiteen laajentunut kenttä tuottaa huonontuvaa teknistä jälkeä, mutta tätäkään ongelmaa sen sisällön vaatimus oli kävellä yli perusasioiden, mutta onneksi keskitie löytyi: ”Tosiasia kuitenkin on, että onnistuneessa teoksessa muoto palvelee saumattomasti sisältöä. Jos nämä etääntyvät toisistaan, taiteilijan intentio ei valitettavasti mene perille katsojalle. ”Kyse on myös retoriikasta; toisinaan voi maalata niin kauniisti, että rankempikin sisältö tuottaa epäilevänkin katsojan silmissä – tai siis silmien kautta mielessä – hyväksyntää.

Törmikoski on löytänyt maalaamisen ilon: ”Taideteos on tekemistä ja tekohetki ainutlaatuinen, ei toistettavissa oleva tapahtuma.” Hänen maalauksensa jatkavat maalaustaiteen perinnettä, mutta toisaalta niiden tematiikka ja käytetyt materiaalit – mukana saattaa olla kreppipaperia, villaa, froteeta ja vaatekappaleita – pitävät ne tässä ajassa, tämän ajan representaatioina, jotka vahvistavat niitä asioita, joita tekijä pitää tärkeinä ja toisaalta kampeavat omalta osaltaan maalaustaiteen diskurssia hegemonisen miehisen maailman sijaan myös naisten alueilla.

Enää ei myöskään tarvitse selitellä niin paljon. Törmikosken sanoin: ”Ei hävetä. Rakastan miestäni, lastani, vanhempiani ja sisaruksiani. Pidän maalauksista ja maalaamisesta.”

Otso Kantokorpi

morsianx4

Morsian, 2001, öljy kankaalle.

Lisää kuvia näyttelystä