Kuukauden taitelija

Sakari Marila

Auringonjumalan jäljillä

26.5.2008

Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1970 valmistunut taidemaalari Sakari Marila (s.1945) jatkoi opintojaan valmistumisen jälkeen vielä Firenzen Accademia di Belle Artissa, joten koko uransa väsymättä valoa ja väriä guassin avulla tukineen maalarin tietty välimerellisyys juontaa siis jo kaukaa. Oppipa hän uuden tekniikankin juuri Firenzessä vietetyn vuoden aikana. Guassi tuntui luontevammalta välineeltä italialaisen kevyen ja kaikkialla läsnä olevan valon vangitsemiseksi, ja niinä rakas öljyväri sai väistyä. Siitä asti Marila onkin maalannut lähinnä guassilla. On Marila värin ja valon lisäksi figuuriakin maalannut – jopa ajan hengen mukaisia työläiskuvia 1970-luvulla, kuten hän hieman hymyillen muistelee. Väliin hän teki ekspressiivisempiä sielunmaisemia, mutta kun hän muutti skaalaa, kun maalauspohjat suurenivat, saivat puhtaan maalaukselliset ulottuvuudet suuremman merkityksen: ”Se pakotti ajattelemaan maalausta aivan toisella tavalla.”

Ei figuurikaan ole kokonaan hävinnyt, totean katsoessani hänen työhuoneellaan keskeneräistä hiljalleen rinteellä kukkia poimivan naisten ryhmän. Tarinallisia ulottuvuuksia on kuitenkin turha hakea, ja Marilakin kertoo työn perustuvan ohiajavasta autosta syntyneeseen pieneen ja sinänsä vaatimattomaan havaintoon.

Voisiko kyse olla tietystä panteismista? Oliko jumala kaiken olemassa olevan kokonaisuus ja ihminen myös samalla tavalla osa luontoa kuin kukka? Ei Marila maalatessaan näitä asioita kuitenkaan mieti. Hän vain ”tietää, että niskan takana on olemassa elämän suuri kirjo.”

Sen hän kuitenkin tietää, että tavoitteena on jonkinlainen positiivisuus. Kyse ei ole kuitenkaan ”pelkästään siitä, että elämä on mukavaa, vaan jostain syvemmästä”. Hänen punainen ja oranssinsa tavoittelee sellaista elämää, jonka huipentuma taitaa olla aurinko, kaikkine erilaisine tuottamine väri-ilmiöineen. Taitaa näin pienessä aiheessa riittääkin työ vielä loputtomiin.

Marilaa kiinnostaa myös värien symboliulottuvuus. Kovin pohjoinen maalari hän ei ole – suunta vie pikemminkin etelän välimerelliseen maailmaan ja sitä kautta itään. Hän muistuttaakin minua esimerkiksi munkkien oransseista kaavuista. Marila mukaan ”itämainen värisymboliikka on usein ylevämpää, enemmän henkisiin arvoihin suuntautunutta”.

Värin ja valon arvostamisen takana olevat henkiset arvot lienevät lopulta se tärkeä asia. Marila on eräässä aiemmassa haastattelussa todennut: ”Nuorempana en tätä kunnolla ymmärtänyt, tein nopeasti. Nyt teen hitaasti. Nyt tiedän, että haluan kulkea kohti hyviä arvoja, ne ovat elämässä tärkeintä. Minun keinoni on sivellin, siveltimen takana on totuus. Se on suunta, päämäärä ja tie ja sen avulla yritän löytää valon, jota kohti kulkea. Minun intohimoni elämässä ja työssä on löytää se energia ja valo, joka ihmisessä on”.

Melko pitkälle hän tuntuu tiellään jo olevan. Sen tiedän katsomalla. Näin voin siis osallistua samalle matkalle.

Otso Kantokorpi

sakari-marila-valontarha-2006-07-guassi-1490-x-1710cm

Valontarha, 2006-07, guassi.

Lisää kuvia näyttelystä