Kuukauden taitelija

Irina Zatulovskaya

Kieliopeista piittaamatta

5.2. – 2.3.2018

Moskovalainen kuvataiteilija Irina Zatulovskaya (s. 1954) on ollut kiinteä osa suomalaista taide-elämää jo pitkään: itse asiassa Galleria Ortonin näyttely on kuin hänen Suomessa taiteilijana esiintymisensä 30-vuotisjuhlanäyttely. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä Galerie Anhavassa ja Galerie Forsblomissa ja ollut mukana useissa yhteisnäyttelyissä. Hänen töitään on myös useissa merkittävissä suomalaiskokoelmissa. Hän on matkustellut Intiassa yhdessä Outi Heiskasen kanssa ja uinut suomalaisjärvessä Leena Luostarisen kanssa – muistan ikuisesti sen hienon maalauksen, johon hän tuon hetken on tallentanut.

Zatulovskaya on epäilemättä osin romantikko ja kauneuden tavoittelija, mutta ei kovinkaan konventionaalisessa mielessä. Hänen töissään on usein mukana huumoria ja lempeää ironiaakin – ja aina niihin suodattunut jättimäinen maailman kuvakulttuurien hallitseminen. Hän tuntee sekä venäläisen kuvakulttuurin että myös matkailevana ihmisenä muunkin maailman kuvallisia perinteitä hyvin. Tähän yhdistyneenä laaja taidehistoriallinen sivistys tekee hänen töistään häkellyttävän visuaalisten ristiviittausten verkoston, mihin kytkeytyy usein hänen oma henkilöhistoriansa – hän tekee itsestäänkin toisinaan melko outojakin omakuvia.

Viittauskohtia hänen työhönsä löytyy venäläisestä avantgardesta, mutta myös viime vuosisadan alun taiteilijoiden takana väikkyneestä maailmasta. Zatulovskayan toisinaan hyvinkin groteski ja kansanomainen kuvamaailma ponnistaa varmaankin ikivanhasta venäläisestä lubok-perinteestä. Lubok eli niinipuupiirros on 1600-luvulta aina ensimmäiseen maailmansotaan asti vallalla ollut kansanomaisen kuvakerronnan muoto, jolla kuvitettiin kansantaruja, uskonnollisia teemoja ja myös politiikkaa. Tällaisia huoneentauluja oli sekä kotien että krouvien seinillä.

Toisen viittauskohdan löydän välittömästi 1970–80-lukujen uusekspressionimista, jossa Zatulovskaya on tietysti ollutkin jo mukana elävänä aikuisena taiteilijana. Venäjällä tämä perinne sai ihan omalaatuisen luonteensa, jossa näkyi muun muassa toisinajattelijoiden velmu absurdin taju.

Ulkoisten ja aikaan sidottujen tyylien kautta Zatulovskayan taiteellinen ominaislaatu ei kuitenkaan avaudu. Tyyleillä on taipumus jähmettyä tunnistettaviin maneereihin, mutta Zatulovskayan kuvamaailma on niin rikas, että tällaista vaaraa ei ole. Hänen epäkonventionaaliset maalauspohjansa – laudat ja muut puun kappaleet, vanhat metalliesineet, vaikkapa ruosteinen pala kattoa tai hylätty paistinpannu – tuovat prosessiin mukanaan oman historiansa ja fragmentaariset tarinansa sekä tarvittaessa myös paikkasidonnaisuuden: nytkin Galleria Ortonissa on Japanin matkalta löytynyttä puumateriaalia, johon on maalattu japanilaisia kansantarinoita. Kuvittaja Zatulovskaya ei kuitenkaan ole. Hänen luovassa mielessään vaikkapa ruostuneen paistinpannun kuviot alkavat elää visuaalisten assosiaatioiden kanssa – yhtyen lopulta vaikka italialaisen renessanssimaalauksen kuvaperinteeseen.

Runon rakennusaineena voi olla mikä tahansa kuva, sana, ajatus tai assosiaatio – kieliopeista piittaamatta.

Otso Kantokorpi

Lisää kuvia näyttelystä

Omakuva punatuin poskin, 2007 öljy puulle.