Kuukauden taitelija

Antero Kahila

”On aika sijoiltaan”

6.3.2017

Taidemaalari Antero Kahila (s. 1954) nousi suuren yleisön – myös kansainvälisen – tietoisuuteen viimeistään vuonna 2008, jolloin valmistui hänen mustavalkoisiin valokuviin ja taidehistoriallisiin tutkimuksiin perustuva rekonstruktionsa Berliinin pommituksissa tuhoutuneesta Caravaggion (1571–1610) alttarimaalauksesta Pyhä Matteus ja enkeli (1602). Projekti kesti kaikkineen viisi vuotta.

Kahila on siis paneutunut barokin maalaustaiteen saloihin. Se ei ole kuitenkaan ole mikään itseisarvo. Onkin hieman surullista, että taiteilija leimautuu melko voimakkaasti ja usein pitkäksi aikaa julkisuutta saaneesta projektista. On siis syytä korostaa, että Kahila ei ole mikään barokkitaiteilija tai barokin epigoni – jäljittelijä, seuraaja tai oppipoika. Taiteilijat ovat usein kiinnostuneita varhaisemmasta taiteesta sen takia, että taide on aina käsitellyt erilaisia kuvaamisen ongelmia ja keksinyt erilaisia, toisinaan ihan teknisiäkin ratkaisuja, joihin on syytä paneutua kirjojen lisäksi käytännön tasolla. Olenkin aivan varma siitä, että esimerkiksi se mestarillinen valon ja tilan käsittely, joka leimaa Kahilan tuotantoa, kumpuaa siitä pitkästä tutkimusmatkasta, jonka hän on tehnyt ja jonka hän on päivittänyt nykyiseen tematiikkaansa soveltuvaksi.

Ikiaikaisia ovat Kahilan teematkin. Hän pohtii sitä, miltä maailmassa eläminen ja maailman kohtaaminen tuntuu. Häntä voi tulkita jopa poliittisesti, vaikka se ei olisikaan ensihavainnon välitön reaktio. Hänen teoksensa nimittäin pohtivat usein yksinäisyyttä, vieraantuneisuutta ja toiseutta. Kaikkea sitä, mitä aikamme lisääntyvästi tuottaa. Kahilan omin sanoin: ”Teokseni kuvaavat ihmisen kamppailua oman häilyvän itsen ja modernin yhteiskunnan armottoman yksilökeskeisen, inhimillisyyttä ja katoavaisuutta kaihtavan armottoman ihmiskuvan rajamailla.” Me kaikki jaamme nämä teemat, jos uskallamme. Koskettavaa onkin, että Kahilan sitaatti tulee suoraan erään hänen katsojansa kommentista, jonka hän tunnisti omakseen. Tulee mieleeni Shakespearen vieraantumiseksi tulkittavat säkeet Hamletista (Jylhä): ”On aika sijoiltaan: miks synnyinkään / minä kurja paikoilleen sen siirtämään!”

Taiteilijan työ on Sisyfoksen työtä.

Kahila käyttää yksinkertaisia metaforia – esimerkiksi lapsi ja talo – mutta niissä on parhaimmillaan kaikki. Lapsi on ihminen, talokin on kuin ihminen, mutta samalla se on kuin koko maailma. Ranskalainen filosofi Gaston Bachelard totesi: ”Talo on ensimmäinen kaikkeutemme.”

Otso Kantokorpi

 

Sarjasta Very Little...Almost Nothingn nro 23, 58 x 54, 2016

Very Little…Almost Nothing, nro 23. öljy ja akryyli, 2016.

Lisää kuvia näyttelystä