Kuukauden taitelija

Radoslaw Gryta

Liikuttava ihminen

31.3.2007

Radoslaw Gryta (s. 1955) ei näe, että veistosten tekeminen sairaalan kahvilaan olisi sen vaikeampaa kuin muualle. ”Ei ole huonoja paikkoja, kaikki ovat vain eri lailla haastavia. Ison gallerian tyhjään tilaan tehdessäni olen enemmän kuin näytelmän tai spektaakkelin ohjaaja. Sairaalasta taas ajattelin, että se on paikka, jossa ihmistä parannetaan, tuetaan. Ja kahvilassahan on tuoleja, joilla erilaiset ihmiset istuu.” Niinpä Gryta teki Ortonin kahvilaan parantelemiaan tuoleja, jotka jostakin syystä tuntuvat kuin erilaisilta ja eri-ikäisiltä ihmisiltä.

Juuri näin Grytan veistotaide aina toimii. Hän kokee yhden ulkoisen muodon työstämisen ja hiomisen itselleen vieraaksi. Grytan veistos käy metaforilla ja syntyy metaforista. Siksi kai hän katsoo että taiteista runous on lähimpänä kuvanveistoa. Molemmissa on ”monta asiaa pienessä pätkässä”. Grytan veistotaiteessa paikka, missä teos sijaitsee, antaa merkitystä. Materiaali, josta teos on, antaa lisää: ”Minusta on tärkeää kirjoittaako vaikka teoksen materiaaliksi ’omenapuu ja lyijy’, joka on ihan eri asia kuin ’puu ja lyijy’.”

Sitten tietysti se, mitä kuvataan, tuo oman merkityksensä katsojille. Näin käy yllättävästi jopa silloin, kun Gryta kuvaa aivan omia muistojaan: ”Ajattelen että muisto on arkkityyppi. Minä muistan omia vanhempiani jollain lailla, ja varmaan jokainen muistaa. Kun olemme sama laji, niin jotkin asiat ovat yhteisiä, kuten vaikka jos leikkaa haavan sormeen, jokainen tuntee sen samalla tavalla. Ilo tai kärsimys ovat kulttuurista riippumattomia tunteita.” Yksityisestä tulee yleistä, varsinkin kuvanveistossa, joka on alkuaankin tehty tallettamaan muistoja, olemaan monumentti jollekin. ”Runoudessakin puhutaan vaikka jostakin tietystä historiallisesta asiasta, mutta kerrotaankin tästä päivästä.”

Ja samaa tietä eri suuntaan: myös yleisestä voi tulla yksityistä. ”Kun muistan nyt vaikka omaa lapsuuttani, tältä etäisyydeltä en enää tiedä tarkkaan onko se juuri minun muistiani – vai isän tai isoisän muistia ja kertomuksia, tai jotakin jota olen lukenut. Se ei ole enää minun muistini.”

Kuvanveisto kertoo kuvin, ei sitä, mitä on tapahtunut, vaan sen mikä meistä tuntuu merkitykselliseltä – ihan kuin runo.

Kuvanveisto vain on runoa fyysisempi: kuvanveiston materiaali on kirjainten sijaan ainetta. Fyysisyydessään, todenläheisyydessään myös toinen taidelaji, teatteri muistuttaa kuvanveistoa. ”Sekin voi mennä joskus niin pitkälle, että sitä on vaikea erottaa elämästä.”

Kuvanveistäjä Gryta haluaa liikuttaa ihmisiä – niin teatteriohjaajan kuin runoilijankin tavoin – fyysisesti ja päänsisäisesti. Ja ihmiset todella tuntevat tulevansa liikutetuksi.

Pessi Rautio

perusteellisen-keskustelun-jalkeen2008

Perusteellisen keskustelun jälkeen, 2008, puu.

Lisää kuvia näyttelystä